Elokuvissa: Äidin toive

 Kuva Äidin toive

Sain kutsun kiinnostavan elokuvan ensi-iltaan ja trailerin nähtyäni ei tästä voinut kieltäytyä. Eilen lähdin viettämään poikkeuksellista arki-iltaa elokuviin ystävän kanssa. Odotukset elokuvan suhteen olivat korkealla, sillä onhan aihe - äitiys - niin monisäikeinen ja suuria tunteita herättävä.

En ole lukenut elokuvasta arvosteluja, sillä haluan ensin purkaa omat mietteeni siitä. Lasipalatsiin oli eilen näyttävin menoin kerääntynyt elokuvan ystäviä, julkimoita, elokuvan teossa mukana olleita, elokuvassa näytelleitä ja tietenkin myös ohjaaja Jonas Berghäll. Unicef näkyi ja kuului ensi-illassa, sillä taho on elokuvan yhteistyökumppani. Elokuvan kansainvälisestä tuotosta jopa puolet ohjataan Unicefin työhön.

Ensi-ilta oli kaikkiaan arvokas ja koskettava tilaisuus. Elokuvan ohjaaja oli selvästi liikuttunut viiden vuoden urakan lopputulemasta. Saimme myös kuulla, että yleisössä meidän kanssa istuu seitsemän elokuvassa tarinansa kertovaa naista. Voitte kuvitella, että tunnelmat olivat aika kihelmöivät elokuvan alkaessa.




Odotin elokuvan olevan koskettava ja tunteikas, sellainen, että itkisin suurimman osan ajasta. Elokuva oli koskettava ja tunteikas, mutta myös toiveikas, onnellinen, rankka, kova ja realistinen. Uskomattomia tarinoita, aivan uskomatonta selviytymistä. Sellaista, josta kokematon luulee, ettei selviäisi. Miten elämä jatkuu todella rankkojen kokemusten jälkeen? Erityisesti elokuvassa kuitenkin näytettiin erilaisia elämäntarinoita, erilaista arkea, erilaista äitiyttä. Yhdistävänä tekijänä rakkaus omaan jälkikasvuun. Huoli ja toivo paremmasta. Vahva viesti siitä, että jokainen on valmis tekemään mitä tahansa lastensa eteen. Kun lopputekstit alkoivat pyöriä valkokankaalla ja elokuvassa esiintyneet naiset alkoivat kävellä salin eteen, ei teatterista kuivaa silmäparia löytynyt. 

Huh. Niin rohkeaa ja hienoa, että nämä naiset avasivat elämänsä meille. Äidin toive muistutti siitä, miten kiitollinen ja onnellinen saan olla tuosta tytöstä. Äidin toive on ennen kaikkea elokuva äitiydestä ja sen ainutlaatuisuudesta.  Elokuva ei kuitenkaan ole pelkästään äideille, se on yhtä lailla iseille, lapsille - kenelle tahansa, jota äitisuhde jollain tapaa koskettaa. Kiitos, että sain olla mukana ensi-illassa.

Lämmin suositus syksyn leffatreffeille puolison tai ystävän kanssa!

Viikonloppua toivottaen,
Satu

4 kommenttia

  1. Vastaukset
    1. :) ehdottomasti katsomisen arvoinen dokumentti.

      Poista
  2. Kiitos vinkistä! Täytyy käydä katsomassa
    Bubble bath time
    http://rosebath.blogspot.com

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi <3