Someton sunnuntai tuli jäädäkseen


Kuinka moni piti somettoman sunnuntain Docventuresin innoittamana? Minä pidin ja hyvällä fiiliksellä pidinkin. Onko tämä nyt sitten hälyttävä merkki vakavasta addiktiosta, kun käyttöä tarvitsee ulkopuolisen kehotuksesta säädellä, en usko. Mutta fakta on se, että puhelinta tulee näprättyä ihan liiaksi.

Tämä aihe on aiemminkin herättänyt keskustelua niin täällä blogissa kuin ystäväpiirin ja oman perheen kesken. Huomaan ärtyväni suunnattomasti, jos puolisoni näprää luuria kun yritän puhua hänelle tai mielestäni olisi syytä keskittyä johonkin muuhun Teen samaa itsekin, mutta toisen tekemänä ärsyttävyys nousee omiin sfääreihinsä.

Vaikken enää samalla lailla roiku puhelimen äärellä kuin kotona ollessa, on hetkiä edelleen paljon. Puhelin on tärkein kapistus yhteydenpitoon ja muidenkin asioiden hoitoon. Tietenkin sille on paikkansa, että kyselee pikaisesti Facessa ystävien kuulumiset, kun kasvotusten näkeminen on harvassa. Ajan hukkaamisessa ei olekaan kyse tuosta peruskäytöstä, asioiden hoitamisesta tai ystävien kanssa chattaamisesta. Siinä on kyse niistä joutenolon hetkistä, kun kaivaa puhelimen esiin ja selaa tapahtumat ja sovellukset läpi pelkän ajankulun takia. Eikä sekään ärsytä niin paljoa, jos tätä tekee ollessaan yksin, mutta silloin kun on toisen kanssa! Pitäisi puhelin lukita kaappiin ja unohtaa hetkeksi.

Onko tämä edes asia mistä tulee itseään ruoskia? Some on tätä päivää ja monin osin tervetullutta. Someaddiktion hyväksyminen tuntuu vaan jotenkin hankalalta, kun on elänyt sitäkin aikaa ettei puhelimia ollut ja kommunikointi tapahtui muilla keinoin. Elettiin hetkessä ja oltiin läsnä. Tosin ehkä ajatukset silloinkin laukkasivat muualla, mutta ärsykkeitä ja tietotulvaa ei ollut samassa määrin tuottamassa ähkyä. Ähky on ehkä se mikä minua ottaa eniten päähän sen lisäksi, että puhelin on pakotie pois sosiaalisesta kanssakäymisestä livenä ihmisten kanssa.

Tiedättekö se tyyppi, joka työpalaverissa tai lounastreffeillä muka keskustelee kanssasi ja osallistuu yhteiseen agendaan, vaikka toisella kädellä selaa puhelintaan. Ärsytys! Minulle tuli konkreettinen tarve rajoittaa puhelimen käyttöä, joten aion jatkossakin pitää puhelimen iltaisin pois esiltä sekä sunnuntaisin irrottautua kokonaan somen ulottumattomiin. Ystäville tiedoksi - edelleen saa aina kiinni soittamalla ja viesteillä ihan entiseen tapaan :)

Mitä ajatuksia aihe sinussa herättää?
Rajoitatko somen käyttöäsi?


Taaperoarkea: Tapojen opettelua



"HALUUU!"
"Haluu vettä, maitoa, leipää, juustoa, pastillia, vitamiinia!!

Milloin mitäkin. Hyvin usein Neiti haluaa jotakin. Usein kun meno muuttuu pelkäksi haluamiseksi, on aika siirtyä ulos tuulettumaan tai keksiä jokin kesittymiskykyä vaativa sisäpuuha. Tämän kaiken haluamisen lomassa yritämme joka kertaa muistuttaa pyytämään nätisti. Saisinko-sanan käyttö on vaan niin paljon vaikeampaa kuin karjua suoraan, että HALUUUN!

Toinen usein kuuluva sana on: "MUUUUUN!". Se kajahtaa ilmoille lukuisia kertoja päivässä. Erityisesti päiväkotipäivän jälkeen. Tärkeää on, että niissä päivissä on rauhallinen hetki, jolloin leluja ja huomiota ei tarvitse jakaa kenenkään kanssa. Huomasin tämän kun kerran teimme uskaliaan kokeilun ja menimme suoraan päiväkodista toiseen taaperokotiin kylään. Ei hyvä idea. Ensin hengähdystauko omalla porukalla ja sitten voidaan illalla nähdä muitakin. Myös "Muun äiti" on usein meillä kuultu lausahdus.

Tämä ikävaihe on tuntunut haasteelliselta juuri tästä syystä, että joutuu puuttumaan leikkeihin usein, kun menee toiselta käsistä repimiseksi tai riitelyksi. Saa jankata sen miljoona kertaa, että kylässä oleva kaveri saa myös leikkiä Neidin leluilla. Pahimman kiistan aiheuttavat lelut on suosiolla siirrettävä syrjään leikkitreffien ajaksi.

Omat hermot ovat työpäivän jälkeen koetuksella, jos meno on pelkkää kiukkua ja kovapäistä haluamista. Olenkin havainnut, että aika hyvin toimiva keino on ollut se, etten kiinnitä huomiota jokaiseen kiukkuun tai tahtomiseen. Aika pian Neiti huomaa, että voi ihan yhtä hyvin lopettaa kiukkuilun. Toinen vanha ja vielä paremmin nuorempana toiminut keino on tietenkin harhautus. Erityisesti ruokapöydässä Neiti saattaa alkaa vaatia ties mitä, niin äkkiäkös jo ihmettelemme ikkunasta näkyykö pihalla oravia tai lintuja. Kuin huomaamatta hän on lapioinut iltapuuron suuhunsa.

Ikävaihe on sääntöjen opettelua ja rajojen testaamista. Paremmat hermot meille kaikille kiitos. Toistoa ja rutiineja. Välillä tuntee itsensä ihan vähä-älyiseksi, kun toistaa samat mantrat sata kertaa päivässä. Mutta eiköhän juuri tämä ikävaihe luo pohjan tuleville käytöstavoille ja säännöille.


Kuulostaako tutulta menolta?
Millaisista tilanteista teillä väännetään? Millä keinoin tilanteet raukeavat?

Aurinkoa viikonloppuun, 
Satu 

Rennosti viikonloppuna


Vero Moda -paita - Defshop*, housut - Zara, kengät - Nike Airmax Thea

Pari viime viikkoa on totuteltu samassa rytmissä etenevään arkeen, siihen, että illat ja viikonloput ollaan yhdessä. On opeteltu antamaan tilaa toiselle ja löytämään kompromisseja menojen ja tekemisten suhteen. Välillä on ollut haasteellista huomioida se, että kaikissa asioissa pitää huomioida kolme kahden sijaan, mutta muuten yhteinen arjen rytmi rullaa aika kivasti. Ollaan oikeastaan tehty juuri sitä, mikä milloinkin on tuntunut hyvältä. Ei olla lähdetty sopimaan viikonloppuihin mitään kummempaa, vaan pidetty ohjelma/ohjelmattomuus omissa käsin, siltä osin kuin mahdollista.

Viime sunnuntaina, kun luotettava herätyskello eli Neiti E osoitti heräämisen merkkejä klo 07, oli Mies ollut hereillä jo tovin ja minä juuri heräilin. Aika pian päätimme hyödyntää energisen aamun ja aikaisen herätyksen ja lähdimme Luukkiin ulkoilemaan. Luukki on Helsingin kaupungin ulkoilualue, joka sijaitsee Espoossa Vihdintien varressa. Valittavana oli reittejä kahdesta kilometristä reiluun kahdeksaan ja me päätimme ottaa haasteen vastaan valitsemalla 8.6km reitin. Reitit ovat pääosin leveitä polkuja tai hiekkapäällysteisiä eli Bugiksilla mentiin ja kovaa. Minulla ja Miehellä oli kunto koetuksella, sillä ylämäkiä reitillä riitti. Välillä työnsimme vaunuja yhdessä ja juoksimme mäkiä ylös alas. Viimeiset pari kilometriä voimat oli todella koetuksella, mutta selvittiin kahdessa tunnissa urakasta, kun pidettiin puolen tunnin evästelytauko puolessa välissä reittiä.

Kun taannoin haaveilin kiireettömistä (ohjelmavapaista) aamuista, niin on niitäkin meillä ollut. Toivomani vapaus tarkoittaa tänä päivänä enemmänkin sitä, että heti aamusta voi lähteä halutessaan salille tai ulkoilemaan Neidin kanssa tai toinen voi jäädä nukkumaan pidempään. Mitä tilanne kulloinkin vaatii. Siten siis kiireetöntä, mutta aktiivista. Olemme päässeet tekemään yhdessä asioita viikonloppuisin paljon enemmän kuin aiemmin. Se tuntuu todella hyvältä ja antaa voimia arjen pyöritykseen. Tällä hetkellä tuntuu myös vahvasti siltä, että viikonloppuja ja uutta yhteistä aikaa arvostaa niin paljon, että siitä haluaa pitää tiukasti kiinni. 

Kuitenkin minulle on aina ollut äärimmäisen tärkeää löytää aikaa myös ystäville. Näin olleen yritän viikonloppuihin organisoida ainakin kahvikupposia ystävien kanssa tai jtn muuta yhteistä tekemistä, sillä arkena kaiken joutuu tekemään pikakelauksella. Kuluneena viikonloppuna omia tuulettumishetkiä olivat muun muassa jumpassa käyminen, blogin kirjoittaminen ajan kanssa ja kahvittelu ystävän kanssa. Pyrin viikonlopuissa ja perjantaisin paikkaamaan sporttivajetta sekä ystävien näkemistä tai ainakin yhteydenpitoa puhelimitse. Kalenteri, oma ja perheen, on noussut arvoon suureen, josta voisinkin kirjoittaa kokonaan oman postauksensa.


Millaisista viikonlopuista sinä nautit?
Miten mahdutat arkeen perheen, kotihommat, oman ajan ja ystävät?

*saatu Defshop

Emännöimässä - Pomp de Lux AW15



Järjestin tällä viikolla Pomp de Lux -vaatekutsut kotonani. First time ever. Ajattelin nimittäin uuden malliston ilmestyttyä, että haluan nähdä sen ja helpoin tapa siihen olisi järjestää kutsut itse. Yritin alkuun kuikuilla Facebookista, josko tässä lähellä olisi ollut kotikutsuja, mutta kun se ei tuottanut tulosta varasin kalenterista viime torstai-illan kutsuille. Shopping advisoreja löytyi useita lähiseudulta ja meille parin mutkan kautta lopulta tullut Minna osasi hommansa taiten. Kiitos!

Kutsuvalmisteluihin menikin pari iltaa tällä viikolla, sillä ensin pitää raivata tilaa ja siistuä paikat. Yhtenä iltana piti käydä kaupasta tarjottavia ja leipoa omena-mustikka-piirakkaa. Kutsupäivänä lähdin aikaisemmin töistä ja viimeistelin kotona paikat sekä laittelin tarjoiluja esille. En levittänyt sanaa kutsuista sen laajemmin kuin mitä Facebook-tapahtuman kautta viesti meni ystäville ja tutuille. Lopulta meillä pyörähti lyhyen tai pidemmän kaavan kautta reilu kymmenen aikuista ja kolme lasta. Aikaa mihinkään ihmeellisyyksiin ei tarjoilujen osalta ollut, joten makea piirakka sai seuraa karjalanpiirakoista ja munavoista, viinirypäleistä ja Fazerminteistä. Juomana oli mehua, vichyä ja kahvia. Ihan kelpo kokonaisuus.




Sitten itse mallistoon. Olin lukenut muutamista blogeista juttuja, joissa tyttöjen mallistoa sanottiin tummasävyiseksi ja poikien mallistoa todella herkulliseksi. Esittelijänä toiminut Minna kertoi meille alkuun vaatteista, materiaaleista, kokoasioista ja merkistä ylipäätään. Aiemmilla kutsuille ei varsinaista esittelyä ole ollut lainkaan. Minna myös auttoi kokoasioissa pitkin iltaa ja ne värivalintojen lisäksi puhuttivat eniten. Itsekin pähkäilin taas värejä, että minkä kanssa minkäkin vaatekappaleen tulisi matchata. Neidillä kun on muutamia Pompeja vielä käytössä kahdesta edellisestä mallistosta. Röyhelöhame ja -mekko ovat vielä sopivat, joten uusia röyhelöitä ei meille hankittu. Vaikka esimerkiksi yllä kuvassa näkyvä harmaa Hannah on kerrassaan valloittava juhlamekko.

Tykkäsin malliston softshell-vaatteista ja talven asusteista. Tilasin nyt ensimmäistä kertaa Neidille pehmoisen Andria-kypärämyssyn. Yksiosaiset toppapuvut näyttivät kivoilta ja uskon materiaalin kestävyyteen, mutta malli oli mielestäni aika leveä. Sellainen baggy-tyyppinen. Ensinnäkin toivon, että Neidille mahtuu vielä viime talven Reimatec, ja jos ei, niin haluan hänelle kenties kapeamman mallisen topan. Muuten Pompin puvussa näyttää olevan kaikki - kestävyyttä, vedenpitävyyttä, lämpöä, lumisuojat hihoissa, kaksi vetoketjua ja kohtuullinen hinta.

Ensimmäistä kertaa meille on tulossa kahdet housut Pompilta. Aiemmin on ollut pelkkiä sukkiksia ja leggingsejä. Ihastuin lämpimiin ja kivannäköisiin Inwoodeihin sekä silkinpehmeisiin Hausereihin. Housujen värit rose ja blue määrittivät näin ollen yläosien värimaailmaa, sillä tilasin peruspaitoja housuihin sopien. Lisäksi tykästyin syksyväriin plumiin (luumu), jonka värisenä tilasin neulemekon (Armstrong) ja Elbe-neuletakin. Lisäksi sukkahousuja pari pakettia.

Poikien mallistossa oli tosi kivoja vaatteita twistillä. Muistan kun ensimmäisen kerran näin Pompeja, ajattelin, että onpa poikien mallisto tylsä verrattuna tyttöjen. Kuilua ei enää mallistojen välillä juuri ole. Edelleen Pomp de Lux on merkki, josta löydän ihania ihania juttuja Neidille, mutta osan kohdalla malli ja leikkaukset mietityttävät. Esimerkiksi suosittu fleecetakki, mikä on tytöille tosi sulonen, oli Neidin päällä leveä ja lyhyt. Tilasin kesän aleista sen Neidille, mutta ei istunut. Juuri tästä syystä malliston vaatteet on paras nähdä livenä ennen tilaamista. Syysmallisto oli taattua Pompia - ihania ja kauniita lastenvaatteita tällä kertaa molemmille sukupuolille.

Ilta oli antoisa ja vei kaikki voimat, sillä tohinaa ja touhua riitti, mutta eivät nämä varmaan viimeisiksi kotikutsuiksi jääneet ;) Ihan hauska tapa koota ystävät yhteen ja tehdä samalla vaatehankintoja Neidille.

Mitä tykkäät Pompin syysmallistosta?
Mikä nousi omaksi suosikiksesi?

Kivaa viikonloppua, 
Satu

Taaperon Särkänniemi


Toissaviikon lauantaina pakkasimme päiväkamppeet autoon ja otimme suunnaksi Tampereen ja Särkänniemen. Koko kesän suunnitteilla ollut reissu oli viime hetkeen asti epävarma, sillä Neiti oli flunssainen ja keli näytti niin epävakaalta. Starttasimme matkaan sateen uhalla ja seuraksi saimme Miehen siskon ja serkkutytön. En ole lähivuosina Tampereella käynytkään ja taas yllätyin siitä, miten nopeasti matka sinne taittuu moottoritietä ajellen. Pysähdyimme menomatkalla lounaalle ja Neiti nukkui autossa tunnin päiväunet, joten olimme Tampesteriin päästyämme saman tien valmiit koluamaan puiston syövereitä.

Lauantai 5.9. oli Särkänniemen kesäkauden viimeinen aukiolopäivä ja se näkyi väkimäärässä. Tummuva taivas ei pitänyt ihmisiä poissa, vaan parkkipaikat olivat täynnä ja porukkaa valui puistoon pitkin päivää. Ensimmäisenä ihmettelyä aiheutti päätähuumaavan metelin päästävä Tornado, joka mennä vilisti päidemme yli jo pysäköintialueella. Neiti piti visusti puntista kiinni ja ihmetteli moista.  Viisivuotias intoili laitteiden perään ja kaksivuotias viisivuotiaan perään :)  Mieli korkealla otimme rannekkeet vastaan infopisteeltä, kiinnitimme ne ranteisiin ja suuntasimme kohti huvipuiston laitteita.

Pian löysimmekin karusellin, possujunan ja leppäkertut, joissa Neiti ja serkku viihtyivät useamman kerran. Isompi serkus kävi myös Rekkarallissa ja lasten Viking-laivassa. Laitteisiin ei tarvinnut jonotella ja koko ajan tuntui, että ympärillä oli tilaa riittämiin. Käveltyä päivän aikana tulikin, niin laajalle alueelle Särkänniemi levittäytyy.



Edellisestä käynnistä Särkänniemessä on jo sen verran aikaa, että puisto oli muuttunut aika tavoin. Esimerkiksi Angry Birds -alue laitteineen, kiipelytelineineen ja myymälöineen oli meille täysin uusi tuttavuus. Alue oli mielestäni puiston kivoin ja viihtyisin. Siellä oli useampi laite, joihin Neiti pääsi aikuisen kanssa ja kävi hän yksinkin pienimpien laitteissa. Riemu vasta repesikin, kun pääsimme yllä näkyvän kuvan Angry Birds Rideen. Laite alkoi yhtäkkiä hyppiä niin, että naurusta ei ollut tulla loppua - etenkään äidillä.

Taivas musteni aika lailla pari tuntia puistoon tulomme jälkeen, joten ennakoimme tilanteen ja lähdimme valumaan kohti Delfinaariota. Neiti alkoi olemaan aika kärsimätön, joten kiukun laannuttamiseen tämä hetken huilaaminen trooppisessa tilassa sopi hyvin. Delfiinit ovat joka kerta yhtä valloittavia. Itse esitys eteni kaksivuotiaan mielestä liian hitaasti, kun viisivuotias fiilisteli täysillä sympaattisia eläimiä. Särkänniemen monipuolisuus jäikin päivästä päällimmäisenä mieleen, kun vielä Delfinaarion jälkeen suuntasimme Koiramäen puolelle.




Mauri Kunnaksen Koiramäki-kirjojen henkeen toteutettu Koiramäki oli ehkä reissun odotetuin kohde. Olin lukenut paikasta useammasta blogista ja ajattelin sen sopivan juuri passelisti taaperolle. Suuntasimme saman tien katsomaan eläimiä, joista ihmettelimme lehmät, possut, hevoset, aasit ja hanhet sateen ripsiessä. Välipalalla kävimme Kahvila von Guggenböölessä, jossa Särkänniemen muiden ravintoloiden tavoin, oli suurin osa tuotteista -40% viimeisen aukiolopäivän kunniaksi. Vahva suositus vierailla huvipuistossa kauden päätöspäivänä :).

Terveselkäisenä lupauduin viisivuotiaan seuraksi Draculan linnaan. Kyseessä on sokkeloinen kiipeilyrata useammassa kerroksessa. Tällä iällä ja koolla meno ei varsinaista herkkua ollut, mutta selvisin siitä kunnialla. Seurasimme vielä tovin teatterin esitystä, jonka jälkeen matka jatkui vielä viimeisiin laitteisiin. Koiramäki jäi mieleen idyllisenä ja rauhallisena paikkana, johon on ehdottomasti tultava uudelleen - kenties paremmalla säällä.

Muutenkin koko Särkännniemi oli virkistävää vaihtelua tutuksi tulleisiin Etelä-Suomen kohteisiin verrattuna. Särkänniemi tarjoaa eri-ikäisille nähtävää ja koettavaa, että yhdessä päivässä ei edes kaikkea ehdi näkemään. Edelleen on näkemättä niin Planetaario kuin Akvaario. Tampereellekin pitäisi päästä ihan pelkkää cityä fiilistelemään.

Mikä on teidän perheen suosikkikohde kesällä?
Entä millä piristää syksyä ja talvea?

*Yhteistyössä Lumoblogit ja Särkänniemi

Satu

Tavallinen päiväkoti


Blogggaajakollega Jonna käsitteli taannoin päiväkodin valitsemista Olivia-lehdessä olleen jutun innoittamana. Lehden juttu jäi minunkin mieltäni vaivaamaan, että pakko siihen on itsekin tarttua. Puhun vihoviimeisen Olivia-lehden artikkelista, koskien nykypäivän vanhempia ja päiväkoti- ja koulupaikkojen shoppailua. Sitä, kuinka lähipäiväkoti ei riitä, vaan yhä useampi haluaa lapsensa esimerkiksi kielelliseen kehitykseen, liikuntaan, taiteeseen tai musiikkiin painottuneeseen päiväkotiin tai kouluun. 

Artikkelissa puhuttiin menestyjiksi prepatuista taaperoista. Jokseenkin järkyttävää.  Ilmiötä selitetään epävarmoilla työmarkkinolla ja sillä, että osaamisen tulee olla entistä laajempaa siinä vaiheessa kuin lapsemme työmaailmaan siirtyvät. Luultavasti peltisepänkin täytyy osata myydä ja markkinoida varsinaisen pellin käsittelyn lisäksi.

Artikkeli herätti paljon ajatuksia ja hieman häpeillen sanon, että rupesin arvioimaan uudelleen päiväkotivalintaamme. Sitä, että emme lähteneet hakemaan mitään painotusta tai yksityistä päiväkotia, vaan alusta asti lähipäiväkoti, se tavallinen kunnallinen päiväkoti tuntui oikealta. Joskus lapsettomana ajattelin, että ehdottomasti joku kielikykpypäiväkoti, mutta en niinkään enää vanhemmaksi tulon jälkeen. Kyseenalaistin hetken ajan päiväkotivalintaamme ja mietin, olisiko Neiti saanut enemmän pääomaa jollain muulla valinnalla. Olisiko kielipainotteisuus silottanut tietä kielten oppimiseen koulussa? Entä, olisiko liikuntapainotteisuus lisännyt luontaista halua liikkua? Kenties, mutta viimeistään tällä viikolla vanhempainillassa havahduin siihen, kuinka lottovoitto tämä meidän kunnallinen ihan tavallinen lähipäiväkoti on.

Kun mitään tiettyä painotusta ei ole, näyttäisi ainakin tämän päiväkodin ohjelmassa olevan monipuolisesti kaikkea - eli mitään osa-aluetta ei unohdeta. On jumppaa ja retkeilyä, on musiikkihetkiä ja laulamista, on askartelua ja piirtämistä, on vapaata leikkiä. Saimme vanhempainillassa kalenterin, johon on kuukausitasolla merkitty päivien ohjelmat ja viikkojen teemat. On liikuntaviikkoa ja joka viikolla oma väriteema. Väreja tuodaan tutuksi yksi kerrallaan askartelun, musiikin ja leikin keinoin. Kuitenkin ihan pienten kohdalla tärkeintä minusta on ylenpalttisen ohjelman sijaan ihan perustaitojen, ryhmässä olemisen ja hyvien tapojen opettelu. Tietysti kaikki ohjattu tekeminen vaihtelua päiviin ja ryhmä pysyy parhaiten kasassa. Usein tuo meidän Neiti tuntuu vaan olevan hyvillään ihan niistä vapaan leikin hetkistä.

En kritisoi kirjoituksella muiden päiväkotivalintoja tai aseta vastakkain yksityistä ja kunnallista, vaan haluan tuoda esiin sen, että se tavallinen voi olla erittäin onnistunut valinta. Yksi suurimmista rikkauksista on esimerkiksi oppi monikulttuurisuudesta ja suvaitsevaisuudesta. Päiväkodissamme on edustettuna useampi kulttuuri ja sitähän tämän päivän Suomikin edustaa. Päiväkodin toimintasuunnitelmaan on kirjattu kulttuureihin ja sen myötä eri toimintatapoihin tutustuminen. On rikkautta oppia muilta lapsilta viroa, somaliaa tai intiaa. Tämä toteutuu vielä paremmin isompien ryhmässä, johon Neitikin aikanaan siirtyy. 

Lapset ja vanhemmat takuulla eniten arvostavat, jos päiväkodin henkilökunta pysyy samana, eikä muutoksia henkilöstöön juuri tule. Olenkin huomannut, että suurin tekijä päiväkodin viihtyvyydessä ovat motivoituneet, työstään pitävät lastenhoitajat ja lastentarhanopettajat. Kun heillä on palava halu, into ja rakkaus työhönsä, näkyy se kivana tekemisenä päiväkodin arjessa. Onneksi juuri tässä pienessä kunnallisessa päiväkodissa on monta monta asiaa, josta saan olla kiitollinen.

Mitä mieltä muut ovat aiheesta?

Kivaa viikonloppua kaikille,
Satu  

Parasta syksyssä


Syksyyn usein liitettävä alakuloisuus, haikeus ja kaipuu loistavat tänä syksynä poissaolollaan. Monien tavoin liitän syksyyn automaattisesti haikeuden kesästä ja alakuloisen vireen väsymyksineen. Syksy on uusien alkujen aikaa ja silloin kun oma elämä on tuntunut junnaavan paikoillaan, ovat syksyt usein ahdistaneet juuri tästä syystä. Kesä päättymässä ja sama tasainen arki alkamassa.

Tänä syksynä uusia odotettuja muutoksia on ollut. Kenties syy energisyyteen kumpuaa juuri siitä. Varmasti merkityksensä silläkin, että motivaatio työntekoon on kohdillaan, perhe-elämä on kutakuinkin tasapainossa, päiväkotiin sopeutuminen on sujunut hyvin ja pitkät viikonloput tasapainottavat hektisiä viikkoja. Myös bloggaamiseen on intoa, mutta niin vähän aikaa..

Useampi viikonloppu on kulunut rennoissa merkeissä hyvin perhekeskeisesti. Olemme ulkoilleet ja kiertäneet Espoon lintutorneja. Neiti kovasti pyytelee metsäretkelle, joten sinne on häntä viety. Taskuun evääksi rusinoita ja mukaan vesipullot. Muistanut taas sen, kuinka luonnossa ajatukset nollaantuvat kuin itsestään ja mieli saa happea. Koko kesä on juostu ties missä ja oltu ihmisten ilmoilla, niin on tuntunut todella hyvältä olla omissa oloissaan kiireettömästi. Tukka ponnarilla, meikittä ja verkkareissa tallustaen.



Syksyn sävyjä arkeen on tuonut kaapista esiin kaivetut tuikut sekä ensimmäisen punaviinin avaaminen viime viikonloppuna. Villasukat jalkoihin ja sohvalle vilttiin käpertyminen. Pohdinnassa on Neidin syksyn ja talven kengät sekä oman vaatekaapin päivitys lämpimämpiin ja säänkestäviin varusteisiin. Hunterit nappasin jo tilaukseen Footwaylta, mutta vielä tarvitsisin vedenkestävän, pidemmän mallisen takin, joka kelpaa niin taaperon kanssa ulkoiluun kun cityyn.

Tuleva viikonloppu tekee piristävän poikkeuksen viikonloppuihin, kun luvassa on ihanan 2-vuotiaan syntymäpäivät sekä kälyni nelikymppiset! Hurjaa, että ystävät saavuttavat jo tuollaisia ikälukemia! Toivottavasti viikonlopun ohjelma onnistuu eli pysymme kaikki terveenä. Yleensähän meillä tämän tyyppiset menot peruuntuvat, mutta en jaksa uskoa siihen tällä kertaa.

Mitä ajatuksia syksy sinussa herättää?

Satu 

Arjen pyörteissä

Lintutornien kierros jatkui taas tänään :)


Nyt on muutama viikko takana työ- ja päiväkotiarkea. Kirjoitin kesällä, kuinka perhekuvio tulee muuttumaan syksyllä vielä siten, että Mies lopettaa vuorotyön ja siirtyy normaaliin toimistotyöläisen 8-16 rytmiin. Odotettu muutos tapahtui viikko sitten ja olemme tämän viikon kulkeneet samassa arjen rytmissä koko perhe.

Tämän ensimmäisen viikon kuljimme jopa yhteisellä kyydillä aamuisin. Veimme ensin Neidin hoitoon, sitten minut tiputettiin Keilaniemeen ja Mies jatkoi siitä töihinsä. Järjestely toimi aamuisin aika kivasti ja Neiti tykkäsi, kun molemmat oli viemässä, vaikka hän olikin joka aamu lähes ensimmäinen lapsi päiväkodissa. Iltapäivisin minä lähdin jo kolmelta töistä hakemaan Neitiä, ettei päivän kokonaispituus venyisi turhan pitkäksi. Sinällään ihan ok, kun olin tullut jo 7 jälkeen toimistolle, mutta useampana päivänä perättäin tehtynä aiheutti pieniä omatunnon tuskailuja, että olisin voinut vielä muutaman saattaa päätökseen.

Tärkeintä kuitenkin on, ettei Neidin päivät veny, vaan me venymme vuoroin tarpeen mukaan. Mies oli usein vasta viiden jälkeen kotona, joutuen ajamaan pahimpina ruuhka-aikoina, eli ei tämä täydellisin ratkaisu ollut. Luulenpa, että jatkossa jaamme viikon viennit ja haut siten, että molemmilla on pari kumpaakin. Näin ratkaisu tuntuu parhaimmalta jokaiselle - tulee vaihtelua päiviin ja Neidin päivät pysyy automaattisesti sopivan mittaisina.

Yleisfiilis päiväkotiin sopeutumisesta ja päivien kulumisesta on todella positiivinen alun epävarmuuden jälkeen. Neiti jää aamuisin reippaana vilkuttamaan ikkunasta ja selvästi odottaa, että pääsee leikkimään kavereiden kanssa. Hakutilanteissa ikävä iskee kovasti silloin kun minä olen hakuvuorossa. Itku kuitenkin lakkaa hetken sylkyttelyyn. Ja sitten innokkaana kerrotaan päivän touhuista. En koe tästä mitenkään huonoa omatuntoa tai muuta, sillä päivät sujuvat reippaissa merkeissä ja näen Neidistä, että asiat on hyvin. Ikävä vaan purkaantuu aina itkuna, kun äiti tulee näköpiiriin. Miehen kanssa haut sujuvat reippaammin.


Hän oppi pukemaan kengät! Taitoa pitää treenata vähän joka välissä.


Jos nyt ihan rehellisesti arvioin tätä meidän arkirumbaa, niin täytyy todeta, että ei tämä vielä mitenkään haastavalta tai katastrofilta tunnu. Toki kiire on ja koko ajan tehtävää, mutta jotenkin arki rullaa aika kivasti. Illat ovat todella lyhyitä silloin, kun itse tulee vaikka viideltä kotiin. Siinä syömisen ja hetken hengähdyksen jälkeen ehtii reilun tunnin jotain puuhaamaan, kun on taas iltapuuhien aika. Voi sitten valita käyttääkö illan kaupassa käymiseen ja ruokien tekoon, Neidin kanssa leikkimiseen tai ulkoiluun vai jumpassa käymiseen. Kovin montaa asiaa ei yhteen iltaan mahdu.

Usein on myös niin, että kun Neiti kahdeksan jälkeen käy unille, olen itsekin valmis unille heti iltauutisten jälkeen. Kun aamu alkaa kuudelta, niin väsy iskee aikaisian. Täysi mummoutuminen. Parasta uudessa arjessa on tietenkin se, että meitä on kaksi aikuista iltoja ja viikonloppuja pyörittämässä. Enää ei tarvitse vaihtaa vastuupalloa lennossa, vaan olemme paljon enemmän yhdessä kuin kenties koskaan aiemmin. Perjantaisin, hoitovapaapäivänä, fiilistelen aina mennyttä kahta vuotta,  kun olen taas Neidin kanssa kaksin. Perjantai onkin ollut kiva päivä nähdä jotain mammaystäviä tai kuten viime perjantaina ehdimme käymään kaupassa, siivosimme, puistoilimme ja laitoimme ruoan. Perjantain ansiosta viikonloppu tuntuu pitkältä ja akut saa oikeasti ladattua.

Ruuhkavuodet ovat avautuneet minulle täysin uudella tavoin, mutta vielä täällä sinnitellään kesän energiavarastoilla ja jaksetaan hyvin. Olisikin kiva kuulla, miten muilla on syksy käynnistynyt? Miten päiväkotiarki rullaa ja millä mielin eteenpäin?

Reipasta viikkoa kaikille,
Satu 

Psst. Toivokaa, heittäkää ilmoille ajatuksia, mistä haluatte minun kirjoittavan :)

Autetaan ja pidetään huolta toisistamme


Itku tulee, sydäntä puristaa ja keskittyminen kaikkeen herpaantuu. Olen ollut ihan lamaantunut koko päivän. Reaktion aiheuttaa Syyrian tilanne, pakolaisista kertova uutisointi, heidän epätoivonsa ja erityisesti tänään uutisissa pyörinyt karmaiseva kuva. Tiedätte varmasti mistä kuvasta puhun. Tuon pojan isä menetti kaiken - perheensä ja kotimaansa. Tuo poika näytti nukkuvalta, mutta hän oli kuollut. Tuo kuva sai minut ja monet muut vanhemmat halaamaan lapsiaan tiukasti ja olemaan heistä erityisen kiitollinen.

Hätä on käsinkosketeltavissa ja avun tarve suuri. Nyt on empatian ja tekojen aika. Nyt on aika auttaa apua hädässä olevaa, ihan meidän jokaisen

Tässä linkki Lumoblogien perustamaan keräyslippaaseen, johon voi kuka tahansa tehdä lahjoituksen. Esimerkiksi Kirkkonummen vastaanottokeskukseen voi viedä itse tavaraa, artikkelista ohjeistus. Puutalobaby-blogista löysin linkin Fb-ryhmään Refugee Hospitality Club, josta voi etsiä tahoja, joiden kautta auttaa ja keinoja siihen.

Tässä vielä linkit SPR:n, Unicefin ja Kirkon Ulkomaanavun yleisiin lahjoitusosoitteisiin.
Muita tapoja auttaa.

Autetaan yhdessä ja pidetään toisistamme huolta <3
Satu 




Jäähyväiset kesälle


Syyskuu, jo kolmas päivä. Ensimmäinen virallinen syyskuukausi käynnistynyt. Ilmassa tuntuu syksyinen viileys ja kurkkua on kivistänyt muutaman päivän. Taas tätä varustautumisen vaikeutta, kun kulkee kesähepenissä ja ulkona on vuoroin kuuma ja kylmä. Viime päivinä on saatu kaivaa takit esiin ja sadekamppeet. Neidilläkin nenä valuu, mutta päiväkotiin on menty kuitenkin. Bonuksena päiväkodin ovessa oli ilmoitus, että enterorokkoa liikkeellä. Jackpottia odotellessa.

Ajattelin vielä palata tämän kesän tunnelmiin, nyt kun se alkaa olla takana päin. Tämä kesä ei juuri keleillä hellinyt ennen kuin elokuulla, jolloin meillä taas käynnisteltiin päiväkoti- ja työkuvioita. Kuitenkin pidempi lämmin jakso auttoi auringon kaipuuseen siten, ettei ole ihan niin kiire varata seuraavaa aurinkolomaa. Tätä kesää määritti paljolti se, että se jäi viimeiseksi kesäksi, jonka olin lähes kokonaan hoitovapaalla ja vuosilomalla. Töitä ei tehty nimeksikään, vaan pääosin olin Neidin kanssa. Takaraivossa kyti ajatus yhteisen ajan vähyydestä tulevaisuudessa. Kypsyttelin kesän ajan ajatusta uudesta arjestamme ja pohjustin itseäni siihen.

Tämä kesä jää myös mieleen uusien kokemusten kesänä. Neiti on mennä viuhtonut välillä intoa ja välillä kiukkua puhkuen pitkin Suomea. Kesäisimmät kelit ja leppoisin lomaviikko ajoittui tänä vuonna heinäkuun keskivaiheille, kun kiersimme Savon sukulaisissa. Tuohon viikkoon mahtui näihin kuviin taltioituneita hetkiä mökillä, rantasaunomista, pihajuhlat, sukulaisten näkemistä ja kiireettömyyttä.


Kuinka mahtavaa on ollut nähdä tämän touhuajan ilo ja into Muumimaailmassa ja Linnanmäellä. Mimin ja Kukun keikalla tai Hemulin kasvituokiossa. Ihastuttiin ikihyväksi Muumimaailmaan ja käytiinkin siellä kahdesti. Kesään on sisältynyt paljon puistoilua, ystävien näkemistä, serkun kanssa touhuamista ja jokunen käynti rannalla. Kolusimme asukaspuistoja alkukesän ja nähtiin muita kotona olevia mammakavereita.

Kesään mahtui ihan liian vähän uimista ja veneilyä. Kaikkia ystäviä, joita suunnittelin näkeväni, en nähnyt, mutta muuten tuli tehtyä aika paljon perheen kanssa juuri niitä juttuja mitä kesän alussa toivoinkin. Korkeasaaressakin käytiin, samoin Turussa ja Naantalissa, ystävien mökillä ja kirppisroinasta pääsin eroon Hietsussa. Juhlistin synttäreitä ja ehdin kerran kesäterassillekin.

Onhan tässä mitä muistella seuraavaa kesää odotellessa. Ensi kesänä taas on aivan toiset kuviot lähes 3-vuotiaan Neidin kanssa. Uskon, että kesiimme sisältyy jatkossakin tietyt vakiokuviot, kuten Savo-tournee, Muumimaailma ja Linnanmäki. Tulevana lauantaina oli suunnitteilaa lähteä vielä Särkänniemeen, mutta saahan nähdä näinkö tauti ajaa meidät viikonlopuksi kotioloihin parantelemaan oloja seuraavaa viikkoa varten.


Millaisia kesämuistoja Sinulle jäi?
Toteutuiko toiveet vai jäikö jotain hampaankoloon? ;)