Kesäfiilistelyä ja lomasuunnitelmia

Pari viikkoa sitten vietettiin Neidin muskarin päätösjuhlaa. Muskari on ollut tiivis osa Neidin elämän alkutaivalta ja meidän viikkorutiineja 4-kuisesta lähtien. Haikein mielin sanoimme heipat Juvenalian muskariope-Ullalle ja muille muskarikavereille. Takana aivan ihana aika musiikin parissa. E kasvoi tänä aikana kuolaavasta sylivauvasta musiikin tahdissa laulavaksi ja tanssivaksi taaperoksi.

Käsillä on haikeuden sävyttämä ajanjakso, sillä päivähoidon aloittamiseen on enää kaksi kuukautta. Ei, emme vieläkään tiedä Neidin tulevaa hoitopaikkaa ja mitä pidempään tiedon saaminen vie, sitä epäilevämmäksi muutun sen suhteen, että saisimme paikan jostain toivomastamme. Neidin kanssa vietetyt päivät kuluvat asukaspuistoissa ja läheisillä leikkipaikoille, omaa pihapiiriä tutkien, ystäviä nähden ja pyöräillen. Hän on innostunut potkimaan palloa ja työntelee kottikärryjään minkä ehtii. Leikkipuistoissa hujahtaa pari tuntia hetkessä keinuen, hiekkakakkuja tehden ja liukumäkeä ylös alas kiiveten.



Ensi viikolla viimein windfleecet vaihtuvat hellevermeisiin :)


Juuri asukaspuistossa eilen se päähäni iskostui - ohi ovat pian nämä kiireettömät yhteiset leikkihetket puistossa. Tuskin näemme enää näitä tutuiksi tulleita vanhempia lapsineen ja puistotätejä hoidon alettua. Onneksi näinä kahtena vuotena, jotka olen ollut kokonaan tai osin kotona, olen saanut myös niitä ystäviä, joiden kanssa yhteydenpito jatkuu, vaikka aika kotona päättyykin. Vaikka haikeutta tunnenkin, uskon, että saamme taas tilalle jotain muuta uutta. Neiti alkaa saada uusia ystäviä hoitopaikasta ja arki toisenlaisen rytmin. Mutta kyllä se hirvittää ja jännittää.

Onneksi on kesä välissä. Kesälomaa vietämme heinäkuulla ja osin silloin kun päiväkotiharjoittelu alkaa. Kesäkuun olen aikalailla 50% töissä eli kotipäiviä on rutkasti. Haaveissa kesälle on reissut Korkeasaareen, Linnanmäelle ja Muumimaailmaan. Jälkimmäisen yhteydessä käymme Turussa viime kesän tapaan ja Naantalissa. Lukkoon lyötyjä suunnitelmia on lisäksi perinteinen Savon sukuloimisreissu heinäkuussa, mutta muuten jätämme reilusti tilaa suunnittelemattomuudelle. Veneellekin taidetaan kunnolla ehtiä vasta lomalla.

Ulkomaille en varsinaisesti halaja, mutta Tukholma ja Tallinna kiinnostaa. Eipä reilussa kolmessa viikossa edes ehdi kaikkea mitä mielessä on, mutta jos nyt osan. Saisi aikaiseksi nähdä joitain ystäviäkin vailla kiirettä, myydä vanhoja rytkyjä Hietsun kirppiksellä ja testata Leppävaaran uuden seikkailupuisto Huipun. Siinä sitä alkaa ohjelmaa jo olemaan.




Kesä alkaakin virallisesti ensi viikolla, kun kalenterikuukausi vaihtuu ja keskiviikosta alkaen tänne etelään lupaillaan +25 hellettä. Tuntuu hurjalta, että juhannukseen on enää muutama viikko ja omat synttäritkin lähestyy. Niissä nyt ei sen kummempaa juhlimista ole, kunhan pistää ihmetyttäämään, miten monta vuotta niistä kolmekymppisistä alkaa olemaan ;) 


Millaisia kesäsuunnitelmia teillä on?
Millaisia retkikohteita suunnitteilla taaperon kanssa?

***

Loppuun muistutus eli Blogilista lopettaa 1.6., joten tätä ja muita blogeja sitä kautta seuranneet joutuvat etsimään itselleen uuden seurantatavan. Suosittelen Bloglovinía, johon päivittyy automaattisesti kaikki postaukset. Facebookiin nostan ne mitkä muistan ja Instaan osan postauksista ja paljon muuta kuvamateriaalia päivistäni.

Aurinkoa viikonloppuun, SS


Aika sanoa heipat..

..Kaksplussan blogiyhteisölle. Avoimin mielin lähdin yhteisöön mukaan viime lokakuulla ensimmäisten joukossa ja joukko karttui aikamoista vauhtia vuoden loppua kohden. Tammikuussa osallistuin plussalaisten blogipäivään ja tapasin livenä blogikollegoja. Kuitenkin pikkuhiljaa kevään mittaan tunne siitä, ettei Kaksplus olekaan blogilleni sopiva koti vahvistui. Mitä lähdin hakemaan ei täyttynyt ja olin sellaisessa välitilassa, että jäädäkö vai lähteäkö.

Ei voi tietää ennen kuin kokeilee. Tämä kokeilu kesti osaltani puoli vuotta ja juuri nyt tällä hetkellä olen täysin varma siitä, että pois lähteminen oli oikea ratkaisu. Kuitenkin plussalla totuin siihen, että ympärillä oli saman harrastuksen jakavia ihmisiä. Ihmisiä, joiden puoleen kääntyä, kun bloggaaminen aiheutti päänvaivaa tai pulmia tai huippufiiliksiä. Siitä syystä en aio jatkaa täysin itsenäisesti jatkossakaan, vaan kerron piakkoin lisää uusista tuulista... :)



Viimeinen ilta Nizzassa


Blogini poistuu Kaksplussan riveistä tämän viikon perjantaina eli 29.5. Lukijoideni kannalta tämä ei tarkoita muuta kuin blogissa ollut Kaksplus-blogien karuselli on jo poistunut. Jatkossa vain tämä blogger-osoite toimii blogin osoitteena eli tuplaosoitetta Kaksplus-alkuisena ei enää ole. 

Blogia voi jatkossakin seurailla Bloglovinissa, Instagramissa ja Facebookissa. Toivottavasti Kaksplussan myötä tulleet uudet lukijat löytävät tiensä jatkossa tänne blogger-osoitteeseen :)


Kivaa keskiviikkoa, SS



Tunnustuksia x 11

Sain Karkkipurkki-blogin Annikalta haasteen, johon kerrankin päätin tarttua. Haasteessa oli kivoja kysymyksiä ja samalla kaivelin vanhoja reissukuvia kuvitukseksi. Täysin siitä syystä, että aloin ensimmäisenä kirjoittaa vastausta kohtaan kolme. Juttu on siten kuvitettu kesän 2011 reissukuvilla Las Vegasista ja Losista. Kertokaas muuten lukijat, onko nämä haasteet ihan höpöhöpöä vai onko niitä yhtä kiva lukea kuin minusta oli kirjoittaa? :)



Walk of fame @ Hollywood

1. Mikä on tärkein päivärutiinisi?
Aamurutiinit ovat avain päivän käynnistymiseen. Samat pesut ja puunaukset sekä pari kuppia kahvia ja täyttävä aamupala antavat hyvän alun päivään. Oli edessä työ- tai kotipäivä Neidin kanssa. Ero näiden kahden välillä on se, että työpäivän aamuna puuhastelen kaikessa rauhassa yksikseni muiden vielä nukkuessa.

2. Paras kirja, jonka olet lukenut. Miksi?
Vaikein kysymys näistä. Tekisi mieli vastata vaikka Sinuhe egyptiläinen, joka on hyvä kirja, mutta en ole E:n syntymän jälkeen lukenut juuri muuta kuin kevyttä kirjallisuutta. Enkä muista mitä kaikkea sitä ennen luin! Olen joskus täällä maininnut olevani koukussa Liza Marklundiin, niin lentokentältä lomalukemiseksi ostamani Camilla Läckbergin Jääprinsessa minut vasta koukuttikin. Siinä siis kirjasarja, jonka seuraavaksi otan työn alle. Lisäksi olen lukenut vanhemmuus- ja kasvatuskirjoja, blaah. Päivittäin täällä luetaan mm. Muumeja, Puppea ja Petteri Kaniinia :)

3. Mihin olet aina halunnut matkustaa? Oletko toteuttanut haaveesi?
Haaveilin pitkään New Yorkista ja ylipäätään Amerikasta. Jos on elänyt nuoruuden ja varhaisaikuisuuden Sinkkuelämää, Frendejä, Melrose Placea ja Beverly Hills 90210:a tapittaen, niin sillä on ollut vaikutusta tähän haaveeseen. Matkustin Mieheni kanssa New Yorkiin reilun viikon lomalle toukokuussa 2009. Muistan ikuisesti sen kun lennosta ja aikaerosta tokkuraisena saavuimme Manhattanille illan hämärtyessä jakatselin taksin ikkunasta  pilviin kurkottavia rakennuksia. Pilvenpiirtäjien jono jatkui kilometreittäin. New York oli hektinen ja äänekäs, koko ajan tapahtui. Koin kaupungin samalla miellyttäväksi ja helposti lähestyttäväski, jotenkin kotoisaksi sen suuruudesta huolimatta. Kesällä 2011 palasimme Amerikkaan ja pikaisen NYC:n jälkeen suuntasimme Las Vegasiin ja sieltä Los Angelesiin. Tällä reissulla jäi mieleen, miten ihmiset olivat kaikkialla todella huomioivia ja auttavaisia. Amerikkaan voisin mennä vielä monta kertaa uudelleen, viimeistään kun Neiti on isompi.



Venice Beach
Griffits Observatory

4. Haluaisitko asua ulkomailla? Missä?
En oikeastaan koskaan ole varsinaisesti halunnut asia ulkomailla. En ikinä haaveillut vaihto-oppilasvuodesta tai työskentelystä ulkomailla. Joskus satunnaisesti (muun muassa lomamatkan jälkeen) olen haaveillut, että olisihan se aikamoista asua siellä tai täällä. Mutta totuushan se on, että asuminen monessa lomakohteessa olisi sitten ihan toinen juttu. Jatkan siis lomailua :) Haaveissa on enemmänkin olla joku pidempi aika reissussa viikon tai kahden sijaan.

5. Jos saisit täyttää vaatekaapin vain yhdellä merkillä, mikä se olisi? Lasten / oma?
Vaikea kysymys, sillä on ole oikeastaan hurahtanut mihinkään lastenvaatemerkkiin totaalisesti. Enkä kyllä aikuistenkaan. Omalle kohdalleni sanoisin vaikka Zaran, sillä sieltä löytäisin monipuolisimman valikoiman arkeen ja juhlaan sopivia vaatteita. Neidin kohdalla vastaus voisi olla myös Zara, Benetton tai Next. Monta tyyliä kohtuuhinnoin. Muodikasta vai ei? ;)

6. Lempikukkasi?
Sanon lilja. Liljoja oli hääkimpussani yhdeksän vuotta sitten ja niitä saan usein Mieheltäni tai ystäviltäni merkkipäivinä. Kova kilpailija liljalle on pioni.


Las Vegas ja kolmekymppiset

Hooverin pato matkalla kohti Grand Canyonia

7. Tärkein periaatteesi äitinä?
Minulle tärkeintä on olla mukana lapseni elämässä ja olla helposti lähestyttävä vanhempi. Toivon, että omassa lapsuudessa ja nuoruudessa koetut haasteet, ovat antaneet minulle aineksia käsitellä vaikeita asioita myös oman lapsen kanssa.

8. Oma juttusi josta et luovu?
Kampaajalla käyminen! Siitä en enää osaa (halua) luopua. Parin kuukauden välein  tarvitsevat kutrini freesausta, mitä tulee pituuteen ja värin kirkastamiseen. Samalla saan kaksituntisen täysin itselleni, hyvälle kahville, seuralle, juoruamiselle ja lehtien luvulle. Ei samanlaista joutilaisuutta oikein muuten ole. Tästä omasta hetkestäni en hevillä luovu :)

9. Hetki, joka on jäänyt mieleesi. Miksi?
Hetkistä merkittävämmät ovat tietenkin tyttäreni syntymä ja ensihetket yhdessä. Mieheni tapaaminen, kihlautuminen ja naimisiinmeno ovat yhtä lailla ikimuistoisia.  Erityisen hyvin muistan tämän arkisen tilanteen vanhemmuuden alkutaipaleelta, kun E oli parin viikon ikäinen, jolloin lähdin ripsihuoltoon yksinäni - olin hänestä erossa ensimmäistä kertaa. Autolla ajaminen, radion kuunteleminen ja yksinolo omien ajatusten kanssa tuntui huumaavalta! Olimme eläneet niin symbioottisesti, että olo oli euforinen. Ero entiseen elämään tuntui vahvempana kuin koskaan. Ei ollut mitään muuta kuin tuo pienestä elämänalusta huolehtiminen.



Bellagion tanssivat suihkulähteet


10. Oletko kenkä- vai laukkuihminen?
Ehdottomasti kenkä. Nykyisin en kyllä törsäile kumpiinkaan, vaan pyrin tekemään pidempikestoisia hankintoja. Joitain pikkulaukkuja on tarttunut reissuilta mukaan, mutta enää en kanna kassikaupalla huonosti istuvia korkokenkiä kotiin. Niitä riittää kaapin perällä. Pyrin ostamaan nykyisin laadukkaampaa ja vähemmän, mitä tulee laukkuihin ja kenkiin. Käytän nykyisin korkokenkiä enää ani harvoin, joten silloin kun ne jalkaan isken, niiden täytyy istua täydellisesti.

11. Lempipuuhaasi kesällä? Aikuisten/lasten kesken?
Kesässä parasta on lämpö, ulkona oleminen, pukemisen helppous ja kiireettömyys. Ystävien kanssa piknikit ja kesätapahtumat sekä illanistujaiset takapihalla ovat kesän kohokohtia. Neidin kanssa odotan, että teemme kivoja kesäretkiä lähelle ja kauemmas - käymme uimassa Tapiolan ulkoaltailla ja lähirannallamme, syömme mansikoita ja mustikoita päivittäin. Veneilemme perheen ja ystävien kanssa.


Tähän kivaan haasteeseen samoilla kysymyksillä haastan Rakkaudella Hannelen, Kaaosta ja kukkamekkoja Jonnan sekä uuden blogituttavuuden Ramsamsaan H:n!

Kivaa viikkoa, SS


Quinny Zapp XTRA2 käyttökokemuksia

Viimein luvassa käyttökokemuksia matkarattaistamme. Matkarattaiden valintaa ja yhteistyökuviota Lastentarvikkeen kanssa avasin aiemmassa postauksessa. Matkarattaat ovat tähän mennessä kulkeneet mukana Nizzan lisäksi kauppakeskusreissuilla ja keskustassa käydessämme. Merkittävä etu näissä on Bugiksiin verrattuna se, että ne vievät vähemmän tilaa takakontissa ja ovat kevyemmät kuin The Vaunut. Siten kätevämmät ottaa pikkureissuille mukaan.




Matkarattaat saatu*


Plussia, joita Quinny Zapp Extra 2:ssa meidän mielestä on, ovat istuimen käännettävyys molempiin suuntiin, säätömahdollisuus kolmeen asentoon, jämäkkä yleisvaikutelma, pienehkö pakkauskoko, herkullinen ulkonäkö sekä Bugiksista tuttu kuppimainen istuinosa. Laadukas ja jämäkkä työntötuntuma.

Aluksi oli totuttelua kahvoilla työntämiseen, kun on tottunut yhtenäiseen aisaan. Sileällä alustalla rattaat kulkivat yhdelläkin kädellä, mutta periaatteessa kaksi kättä oli koko ajan sidottu työntämiseen. Minulle ja Miehelle käsikahvojen korkeus oli juuri sopiva, sillä olemme lähes samanmittaisia, mutta mitenkäs kovin paljon pidemmät työntäjät. Vielä suurempi tottuminen oli siihen, mitä ei kauppakeskuksessa tai messukeskuksessa huomaa, että työnnettävyys ja rattaiden rullaavuus ovat aivan toista mukulakivillä tai muussa epätasaisessa maastossa. Eli kovat pyörät vaikuttavat todella paljon työntötuntumaan. Tämähän ei matkarattaat omistaville ole yllätys, mutta minulle se oli - en ollut ajatellut kovien pyörien tätä puolta lainkaan. Olen niin tottunut Bugisten pehmeän rullaavaan työntötuntumaan. Vaunujen kohdalla en tekisi kompromisseja tässä asiassa. Kaupunkiympäristössä meno oli sulavampaa, mutta mukulakivillä työntelyä en kokenut kovin mielekkääksi.

Kooltaan Quinny Zappit ovat juuri sen kokoiset, että ne eivät tunnu heppoisilta. Niistä tuli ensikokeilulla vakaa fiilis. Se ei muuttunut viikon reissun aikana. Istuimen asentoa on helppo säätää eri asentoihin ja lisäplussaa annan jatkettavasta kuomusta. Rattaisiin on saatavilla erikseen turvakaari, joka jeesaisi siihen puoleen, ettei viispistevaljaita tarvitse koko ajan avata ja sulkea. Meistä tuli aika näppäriä siinä, mutta kaari olisi ollut kätevämpi.

Rattaillahan on painoa se hieman yli 8kg, mikä Bugiksiin verrattuna tuntuu pieneltä. Kilomäärä ei ole kovin pieni matkarattaiden vertailussa, mutta selvästi vähemmän kuin ykkösvaunujen. Nizzan reissulla jouduimme kantamaan rattaita vain liikkuessamme juna-asemilla. Nämä rattaat nousivat silloin ilmaan paljon helpommin kuin Bugikset taannoin Italiassa.

Kuten kuvista näkyy latasimme läpi reissun työntökahvat täyteen tavaraa ja alakori oli aina tupaten täynnä. Hoitolaukkuna toimineen Kånken-repun lisäksi meillä oli niin vesipulloja, kameraa, lämpövaatetta ja mukaan tarttuneita ostoksia lähes joka reissulla parin kassin verran. Tavarat kulki näppärästi rattaiden kahvoissa ja alakorissa, joskin tarkkana sai olla, etteivät ne kippaa silloin kun E ei ollut rattaissa painona.




Herkut!

Valintahetkellä pohdimme jonkin verran rattaiden kasaamisen sujuvuutta. Näissä rattaissa vaiheita on neljä ja minä en vieläkään aina muista järjestystä. Mies oli expertti jo parin kerran jälkeen eli kasaaminen alkaa sujua kyllä, kun sen pari kertaa tekee. Siinä on toki eroa haitarimallisiin sateenvarjorattaisiin, jotka saa vaikka yhdellä kädellä sivusuunnassa painettua kasaan. Onhan se kätevämpää, jos esimerkiksi paljon matkustelee tai liikkuu autolla rattaiden kanssa. Toisaalta meillä ei ikinä niin kiire mihinkään ole, että se olisi minuutista kiinni. Kai. Rattaat kulkivat omassa kuljetuslaukussaan näppärästi lentokentällä liikkuessa.

Kaikkiaan nämä pirtsakat pinkit matkarattaat ovat olleet piristävä poikkeus harmaiden ja mustien matkarattaiden seassa, jotka Ranskassa olivat pääsääntöisesti McLarenia ja Suomessa taas kaikkea mahdollista, mutta värejä ei juuri ole täälläkään näkynyt. Jo tällä kokemuspohjalla pidän Quinny Zapp Xtra 2 -matkarattaita laadukkaina ja monipuolisina matkiksina. Ne eivät ole pienimmät ja kevyimmät, mutta sen minkä ne niissä ominaisuuksissa häviää, saa takaisin vakautena ja monipuolisuutena. Myös selkäosan pituus ja rattaiden koko tekee niistä sopivat isommallekin lapselle. 

Jatkamme rattaiden testailua läpi kesän ja eiköhän Quinnyt lähde matkaan, kun mennään lähialueiden kesäfestareille tai piknikille. Uudet huomiot raportoidaan täällä blogissa.


Kysykää ihmeessä, jos jotain jäi käsittelemättä :)
Vastailen kysymyksiin mielelläni,
SS
 

* Matkarattaat saatu yhteistyön kautta Lastentarvike Oy:ltä.
Käyttökokemukset ja arviot rattaista ovat kuitenkin rehellisen aitoja.



Uhmaa, nytkö jo?

Uhmaikä, tahtoikä, itsenäistymisen aika. MLL kuvaa kehitysvaihetta näin:

Uhmaikä alkaa yleensä hieman ennen tai jälkeen 2-vuotispäivän ja kestää vaihtelevan ajan. Useimmilla se laantuu viimeistään 4–5-vuotiaana, osalla jo aiemmin.

Uhmaikä liittyy lapsen tarpeeseen itsenäistyä ja hallita erillisyyttään vanhemmista. Itsenäistyminen on voimakkainta kaikkein lähimmästä ihmissuhteesta, tavallisimmin äidistä. Kun uhmaikäinen kiukkuaa äidilleen, mutta käyttäytyy sopuisasti päiväkodissa ja mummolassa, kyse ei ole äidin huonommasta kasvatustyylistä, vaan suhteen läheisyydestä.

Kun lapsi irtautuu vähitellen vanhemmastaan, hän samalla omaksuu pienin askelin tämän psyykkisiä säätelytehtäviä: rajoittamaan, rauhoittamaan ja kannustamaan itseään. Tämä on pohjana mm. omantunnon kehittymiselle.






Tunnistan kuvauksesta hyvin meidän viime aikaiset hermoja raastaneet tilanteet, joissa olen ollut neuvoton ja samalla ihmeissäni. Sekin menee yksiin kuvauksen kanssa, että pahimman laidallisen saan minä ja lievemmän Mies.

Neidillä on tapana kiihtyä nollasta sataan sekunneissa, jos hän ei saa sitä mitä haluaa. Esimerkkitilanne voi olla esimerkiksi syliin pääseminen, kun käteni ovat jo täynnä (ruoanlaitto tms.), tai väärien ruokien tarjoaminen tai ettei saa leipää sillä sekunnilla, vaan pitää syödä ruoka ensin. Tai Herra Hakkaraista ei voi ottaa joka välissä, vaikka extroja päivän mittaan joskus otetaankin. Tai puetaan vääränä hetkenä tai väärässä järjestyksessä. Mikä tahansa tavallinen arjen tilanne, jota hän ei ole kiinnostunut juuri sillä hetkellä tekemään. Tarttuipa erään kerran kaupasta karjalanpiirakka pieniin kätösiin huomaamattani, ei auttanut kuin maksaa ostos ja nauraa sisäisesti.

Olen huomannut, että tulevaa pitää koko ajan pohjustaa. Kertoa, mitä tehdään seuraavaksi ja valmistella häntä siirtymisiin. Ei näin aina kiukkua vältetä, mutta joskus. Neiti saattaa rimpuilla sylissä ja huutaa naama punaisena: "Lyli, lyli" eli syliin, vaikka hän jo on siinä. Hän osoittaa mieltään voimakkaasti, jos olen kaksi päivää perättäin töissä. Silloin saan tehdä töitä täysillä, että saan häneltä jtn muutakin kuin kiukkua osakseni ja Neiti vakuuttuu, että äiti ei lähde mihinkään. Elokuista hoidon aloittamista odotellessa..

Näiden tahto/uhma/kiukkukohtausten aikaan olen ollut totaalisen neuvoton, että sylitelläkö ja rauhoitella, antaa olla hetken rauhassa, silittää, paijata ja hyräillä vai olla huomioimatta. Kaikkea on kokeiltu ja kaikki on toiminut. Välillä kiukku loppuu kuin seinään, toisinaan vasta pitkän sylittelyn ja hyräilyn myötä ja joskus niinkin, että olen ollut niin toivoton ja alkanut itse itkeä. Siihen Neiti hätkähtää ja alkaa ihmetellä ja tuntea empatiaa äitiään kohtaan. Tätä keinoa ei tarkoituksella käytetä uhmakohtausten hoidossa ;) Mies on ollut parempi rauhottelija ja saanut E:n toistuvasti pyytämään apua kilareiden sijaan tai selittämään, mitä hän on vailla.

"Minä itse" näkyy vahvasti, mitä tulee pukemiseen, hampaiden harjaamiseen, hiusten pesemiseen. Joista jokaisessa vielä tarvitaan aika paljon vanhemman apua. Toinen haluaa olla niin itsenäinen ja monilta taidoilta taitava onkin, mutta aikamoista taiteilua on auttaa ja antaa opetella itse samanaikaisesti.

Nyt näen, että monissa asioissa (syöminen, ulkoleikit) olimme pitkään jopa liian auttavaisia, että Neidin oma-alotteisuus niissä laski. Sittemmin olen tietoisesti yrittänyt muistaa, että annan hänen yrittää itse ja auttaa vain ihan pikkusen vierestä, kun kiipeillään kallioilla tai tullaan alas portaita. E:llä palaa nopeasti pinna siihen ettei onnistu jossain. Mikä sitten on paras tapa totuttaa pettymyksiin ja epäonnistumisiin? Intuitio sanoo, että ajan myötä kärsivällisyys karttuu ja sitten yritetään uudelleen.

En varmaankaan elä tätä vaihetta ainoana vanhempana, joten olisikin kiinnostavaa kuulla muiden taaperoiden kiukuista ja niiden tilanteiden hoitamisesta, mikä auttaa ja mikä ei.


Millaisia itsenäistymisen merkkejä muissa taaperoissa on nähtävissä?
Miten kiukkutilanteet teillä hoidetaan?

Kivaa iltaa, SS

Kurkatkaapas muuten Kaksplussan sivuilta haastatteluni, josta selviää muun muassa, mitä kasvatusneuvoa en noudata, pahimmat blogimokat ja toisaalta tähtihetket :)
 

Ravintolapäivä ja viikonlopun puuhastelut

Viikonloppu oli niin kelien kuin seuran puolesta varsin onnistunut. Meillä oli Miehen kanssa pitkästä aikaa kuukausuin hetki kaksin, sillä Neiti meni pe-la yökylään serkkunsa luo. Neiti puhua pulputti serkkutytöstään koko viikon ja oli selvästi innoissaan tulevasta, tosin sitä yöpymistä hän tuskin ymmärsi etukäteen. Samaan aikaan jokin aiheutti meille kiistaa illan ohjelmasta, joka ei ollut vielä silloinkaan selvillä, kun E:n yökylään veimme.

Hän jäi sinne tyytyväisenä serkun kanssa leikkimään ja hieman ihmeissään sanoi meille heipat eteisessä. Iltaohjelmaksi lopulta valikoitui noutoruoka, siivoaminen, lenkkeily, saunominen ja elokuva. Kuulostaako romanttiselta? Se oli juuri siitä mitä lopulta kaipasimme! Rauhaa, lepoa ja yhdessäoloa kotona. Akut ladattuina kipitin hakemaan Neidin heti aamupäivällä kotiin. Yö kylässä ei ollut mennyt parhaimmalla mahdollisella tavalla, mutta kelvosti. Hän oli herännytkin poikkeuksellisen aikaisin, joten väsy oli 11 pintaan aamupäivällä jo aikamoinen. Se purkaantui kiukkuna ja itkuna loppupäivän ajan. Asiaan vaikutti sekin, että jo pois menossa ollut flunssa oli kylässä yltynyt.


"Mitäs mä saisin täältä?"


Pahoittelut kuvista, taattua iPhone-laatua, kun muuta kameraa ei mukana ollut..


Ideaali tilannehan olisi, että meillä olisi vaikka kerran kuussa tai parissa iltapäivä tai ilta aikaa kaksin. Onhan meillä jonkin verran tukiverkostoa, mutta jotenkin on ollut kynnys pyytää samoja ihmisiä pieniin juttuihin avuksi. Kummitätiä ei viitsi aina pyytää, kun E käy siellä jo muutenkin hoidossa. Sekin vaikuttaa, että kaikilla lähipiirin mahdollisilla hoitajilla on omat perheet ja kiireet, että jotenkin sitä kysyy apua vain pakon edessä. Neiti on nyt 1v9kk ikään mennessä ollut kolmesti yökylässä. Ei kerrat varmaan lisäänny, mutta ehkä pitäisi rohkaistua pyytämään joskus apua pariksi tunniksi, että kävisi syömässä tai leffassa. Ihan ok tämä on mennyt näinkin, ollaan paljon Neidin kanssa ja käymme erikseen sitten menoissa sen mitä käymme. Ehtiihän sitä myöhemminkin.

Onneksi meidän lauantai ei mennyt kiukkuilun vuoksi ihan plörinäksi, sillä suuntasimme aivan ihanaan ravintolapäivän ajaksi pystytettyyn Cafe Huvikumpuun Soukanniemeen iltapäiväkahville. Neiti napsi naksuja kuin mikäkin tuholainen kaksin käsin pussista, minun keskittyessä Nutella-päällysteisen muffiniin ja kahviin. Täällä meillä päin olisi tilausta moiselle idylliselle kesäkahvilalle, kun ne mitä täällä on ovat aika ränsistyneitä. Lähin idyllisempi kahvila löytyy Haukilahden Mellsteniltä.

Sunnuntai sujuikin perheen kesken ulkoilleen juuri tuolla Haukilahdessa ja kodin askareita hoidellen. Olen vaivihkaa urakoinut vauvavuoden vaatteet pinoihin ja hinnoitellut ne kirpputoria varten. Tänään kannoin vaatteet Nellaan ja Nuttuun Espoon Olariin etsimään uusia omistajia. Siellä on siis älytön määrä tyttömäisiä vaatteita koossa 50-74cm. Vinkatkaapas ystävillekin, jos asuvat pk-seudulla :)

Täällä odotellaan kovasti kesää ja tehdään suunnitelmia. Siitä voisinkin postailla piakkoin, että mitä kesäpuuhaa meillä on mielessä, milloin on aie lomailla ja miten Neidin hoitokuviot jatkossa.


Mukavaa viikkoa,
SS



Perheretki Rehndahlin eläinpihaan

Harvinaisena perheen yhteisenä vapaapäivänä eilen pakkasimme itsemme kimpsuineen autoon ja otimme suunnaksi Kirkkonummen Rehndahlin eläinpihan. Pari eri ystävää oli paikasta aiemmin vinkannut, joten jo suositusten perusteella ajattelin sen osuvan Neidin tämän hetkisiin kiinnostuksenkohteisiin. Noin vartin ajomatka kotoa keskelle kesäisen näköistä, ei tuntuista, maalaismaisemaa punamultaisine rakennuksineen ja peltoineen saavuimme idylliseen Rehndahliin. 

Olimme paikalla heti klo 10, jolloin paikka päivittäin aukeaa. Meidän lisäksi paikalla oli bussillinen koululaisia ja pari muuta perhettä lapsineen. Alle 2-vuotiaille sisäänpääsy on ilmainen ja aikuisilta touhu kustantaa kympin per pää. Siinä samalla kun purimme itseämme autosta ja vaihdoimme muun muassa kumpparit keveämpiin, niin jo ensimmäinen vaaleanpunainen Seppo-minipossu kävi vieressä patsastelemassa. Siitäkös into syntyi - Neidille tuli kiire päästä eläinten luo. Saimme lipunmyynnistä ohjeeksi, että vapaita eläimiä saa ruokkia ruoholla ja paijata, mutta syliin ei saa ottaa. Hmm...kuvissa nähtävä Madde-possu olisikin ollut aikamoinen näky sylissä.


Oho heppa!


Tuleva heppatyttö? ;) Keppihevosia sai lainata vierailun ajaksi


Alueella vapaana liikkui nämä kaksi varsin vallatonta ja söpöä minipossua, kissoja, pupu ja pari vuohta. Aitauksissa oli sitten eläinkirjoista tutut eläimet, joiden äänet Neiti hienosti kajautti ilmoille aina aitauksen edessä. Kukko kiekui komiasti, lehmät ammui ja hepat hirnui. Näin ehkä maailman söpöimmät minihevoset Falabellat - liikuttavan suloisia <3 Neidille alpakat, ponit ja aasit olivat kaikki heppoja.

Aika rohkelikko tuo meidän tyttö kuitenkin oli, kun heppa-aitauksen vieressä silitteli hevosta ja myöhemmin possua. Pupun perään yritti lähteä talon alle ja pupuaitauksessa ylensi itsensä pupujen hoitajaksi. Hän silitteli pupuja, ajoi takaa niitä ja yritti ruokkiakin. Puput olivat Neitiä nopeampia, että vain yksi selvästi kesyempi tapaus jäi Neidin paijattavaksi mielellään. E olisi viihtynyt aitauksessa vaikka koko päivän.


Madde-possu
 
"Mihin nää puput oikein yrittää karata?"


Pienen harmaan pilven vierailumme päälle aiheutti paikalla ollut kouluryhmä teineineen. Joka nurkalta kuului **u, **tana ja **kele. Siis sellaista käytöstä ja kielenkäyttöä, että teki mieli olla ojentamassa heitä. Että morjens vaan, onko meillä sama vielä edessä? En tiedä mihin evakoin itseni siinä vaiheessa, kun tuon Neidin suusta alkaa kuulua samanlaisia juttuja. Sen kait pitäisi lohduttaa, että muutos ei tapahdu yhdessä yössä, vaan siihen valmistaudutaan ja kasvetaan tässä tulevina vuosina. Kuitenkin pelkkä ajatus tuntuu pelottavalta.

Rehndahlin alue ei ole kovin laaja, että tunnissa ehtii hyvin käydä katsomassa eläimet ja viettää pidempiä aikoja niiden kiinnostavimpien kanssa. Eväitä voi syödä ulkosalla ja myyntitiskistä saa kahvia ja jotain pientä suolaista / makeaa. Sanoisin paikkaa viehättäväksi ja lämminhenkiseksi. Lapsi saa oikeasti kontaktin eläimiin - näin halutessaan. Sopi ainakin tämän ikäiselle (1v9kk) täydellisesti. Hieman isompana Neiti taitaisi intoilla keppihevosista ja niiden hoitamisesta pienessä tallihuoneessa muiden heppatyttöjen kanssa. Sekin oli aika kivasti ajateltu, että keppihevosen voi lainata vierailun ajaksi. Kuka nyt ei sitä haluaisi?


Huippua viikonloppua, SS




Rivieran helmi - Villefrance-sur-Mer

On pitänyt vähän kiirettä, kun olin alkuviikon yksinhuoltajana ja sen lisäksi ollut jos jonkinlaista vaivaa, jospa se taas tästä. Haluankin viedä teidät vielä kertaalleen aurinkoiseen Nizzaan. Tai tarkalleen Villefrance-sur-Merin pikkukylään noin 6km Nizzasta Monacon suuntaan. Kun pohdimme vuokrattavaa asuntoa, oli meillä vertailussa eräs kiva asunto Villefrancessa. Päädyimme kuitenkin Nizzan vanhaan kaupunkiin, sillä sesongin ulkopuolella Villefrancessa olisi ollut vielä hiljaista mitä tulee kauppojen aukioloon ja ravintoihin. Olimme olleet Cannesissa edellisenä päivänä, joten jalat uupuneina emme jaksaneetkaan Monacoon, vaan suuntasimme yhdeksi Rivieran kauneimmaksi kehuttuun kylään viettämään päivää.

Matka taittui täpötäydessä bussissa (sama bussi nro 100 menee aina Monacoon asti), joka kustansi euron suuntaan per pää eli ei juuri mitään. Matka taittui noin vartissa kiemuraisella vuoristotiellä. Suuntasimme saman tien rinteeseen rakentuneen kylän katuja alaspäin kohti kuvissa etukäteen nähtyä rantakatua ravintoloineen.










Villefrancen värikkäät talot, rantabulervardi ravintoloineen, meri ja kauniit näkymät joka suuntaan tuntuivat saavan meidät todella hyvälle mielelle. Huokailimme, että onneksi lähdimme tänne Monacon sijaan. Ihmisiä oli juuri sopivasti, että pikkukylän tuntu ja rauhallisuus säilyi läpi visiitin. Kyllä, tämä olisi oiva majoituspaikka kesemmällä.

Sattuipa tälle päivälle reissun paras kelikin, että bikinit päälle ja rannalle. Heh, muuten hyvä, mutta emme olleet täysin varustautuneet viettämään rantapäivää. Viltin ja aurinkorasvat olimme sentään pakanneet mukaan. Tutkittuamme rantakadun putiikit, torin ja nautittua välipalan, suuntasimme rannan suuntaan. Kävelyä noin 500m kohti lahdenpoukamaa, jonka edustalla oli jokunen vene ja kalastaja pyyntitouhuissa. Hieman kauempaa näkyi myös loistoristeilijä ja kuuleman mukaan niistä moni pysähtyy juuri Villefrancen poukamassa. Itse ranta-alue ei ole massiivinen. Kaksi hienohiekkaista rantakaistaletta ovat takuulla kesällä tupaten täynnä, mutta nyt oli mukavan väljää.

Tein sellaisen havainnon tällä reissulla, että ranskattaret ikään katsomatta ottavat aurinkoa poikkeuksetta yläosattomissa. Itsevarmoina ja siihen tyyliin, että onko muka muita tapoja. Vaikkei bikinejä laukkuun oltukaan pakattu, niin en sentään ilkosilleni heittäytynyt ;) Sen verran härmäläistä ujoutta oli vielä matkassa. Neidin paljaat paikat rasvattiin 50-suojakertoimilla, iskimme hänelle hatun päähän ja kevyen vilpoiset pitkähihaiset vaatteet. Niissä hän innoissaan ihmetteli hiekkaa ja kiviä, ensin aristellen ja pikkuhiljaa hiekkatouhuille lämmeten. Kuinka ihmeellistä onkaan olla paljain varpain hiekalla?


 




Melko pian tuli Neidin uniaika, joten teimme niin, että vuorotellen kävimme kävelyllä häntä rattaissa työnnellen. Näin toinen jatkoi auringossa oleilua ja rauhasta nauttimista. Minäkin siinä käsivarsia jonkun kerran rasvasin, mutta kuitenkin kävi niin, että illalla käsivarret olivat tulipunaiset. Että näin valistunut auringonottaja. Onneksi sentään hattu oli päässä koko ranta-ajan.

Kaikkiaan noin kolmen tunnin rantailun jälkeen siirryimme rantaravintolaan syömään ja pian E:kin jo heräsi. Mausteista salaattia, leipää, lasillinen rose-viiniä ja pellegrinoa, täydellinen kombo hieman auringonotosta nuutuneeseen olotilaan. Aivan yläpuoleltamme meni junarata, joten päätimme ottaakin junan takaisin Nizzaan. Junia meni noin puolen tunnin ja toisinaan tunnin välein kustantaen pari euroa per pää. Matkat molempiin suuntiin sujuivat näppärästi. Bussissa oli se hyvä puoli, että reitti oli kerrassaan upea. Junalla taas matkustaminen oli hieman mukavampaa.


Feeling great!

Kotia kohti - Villefrancen juna-asema


Tämä päivä tallentui lomamuistoihin yhtenä parhaista. Jos sanoin ehkä kymmenesti päivän aikana, kuinka on hyvä olla ja kuinka ihanaa olla täällä rauhassa ja lämmössä, niin se kertoo siitä, että oli todella hyvä olla. Onneksi vaihdoimme Monacon tähän, vaikken tiedäkään mikä meitä Monacossa olisi odottanut. Lämmin suositus siis meidän perheeltä - ainakin näin high-seasonin ulkopuolella! Ehdottomasti uudelleen joskus.

Kivaa viikonloppua,
SS



Tutit oravavauvoille - Tutista vierottaminen

Niin sekin päivä koitti, että oli aika sanoa hyvästit tuteille ja viedä ne oravanpesälle oravavauvoja ilostuttamaan. Neidin samanikäinen poikaystävä oli tehnyt saman paria viikkoa aiemmin, joten toteutustapa matkittiin suoraan sieltä, kiitos<3.  Ajankohta oli määritetty puhtaasti siitä syystä, että Miehen loma jatkui vielä muutaman päivän ja minullakin oli kevyt kahden työpäivän viikko.

Sinällään tutti ei ole ollut ongelma enää pitkiin aikoihin, kun viimeiset puoli vuotta sitä on käytetty enää unilla. Se on rauhoittanut Neidin unimoodiin niin päiväunille kuin yöunille käydessä. Kuitenkin puolitoistavuotisneuvolasta saatu buusti ja lähenevä kahden vuoden ikä (ehdoton takaraja tutille) ja hoidon aloittaminen elokuussa saivat meidät ryhtymään toimeen. Ajoitettuna tähän loppukevääseen tutista luopuminen tapahtuisi riittävästi ennen hoidon aloittamista ja siten pienemmillä lapsilla nähty tutti ei toivottavasti aiheuttaisi enää surua tai kaipuuta. Ajattelimme myös, että hoidon aloittamisen jälkeen tutista vierottaminen olisi vielä vaikeampaa, emmekä näin halunneet "suurta muutosta" syksyyn tai talveen siirtää.




Tutit pakattiin maanantaina lounaan jälkeen reppuun ja ne vietiin lähimetsään oravavauvoille. Niin isona ja reippaana Neiti pakkasi tutit reppuunsa. Tuteista luopuminen sujui hyvillä mielin, joten ei muuta kuin kotiin takaisin valmistautumaan ensimmäisille tutittomille päiväunille. Minä olin vatsa sekaisin jännityksestä töissä ja odottelin infoa Mieheltä, että millainen huutokonsertti käynnistyi kun E sänkyynsä siirtyi. Yllätyksekseni viesti kotoa onkin: "Täällä on kysytty kahdesti tutin perään ja sitten juteltu, että tutit on nyt oravavauvoille. Ja sitten käyty unille tavalliseen tapaan." Siis mitä? Illman itkua ja huutoa?!! Kyllä!

Tässä vaiheessa tajuan, kuinka reipas tytär minulla onkaan ja kuinka nössö äiti hänellä on. Olinhan edellisenä iltana lähes itkua vääntänyt, kun niin stressissä ja huolissani olin tästä vierottamisprojektista. Suutuin melkein Miehelle, kun hän oli niin rennosti ja kehotti minunkin olevan, vaikka tämähän on yksi maailman isoimmista asioista. Niin, eipä ollut ei.

Olemme ihmeissämme hyvästä alusta ja varmoja, että yöunille käydessä tilanne on toinen. Iltapesujen jälkeen haemme sängystä unileijonan ja hän kysyy tutin perään, mutta taas muistutamme missä tutit nyt ovat. Hän on aiemmin jo tässä vaiheessa iltaa ottanut tutin mukaansa. Luemme kirjoja normaalin parin sijaan kymmenkunta ja sitten vien hänet yöunille. Seuraa paijausta, juttelua tuteista ja rauhottelua, että E pärjää hyvin leijonan kanssa ja kaikki puputkin on sängyssä turvana, että E ei ole enää vauva ja tarvitse tuttia. Hän jää normaalisti sänkyyn ja pian nukahtaakin. Nukkuu läpi yön heräämättä.
 
 
Reipas rakas <3


Seuraavan päivän päiväunilla minä olen kotona kaksin E:n kanssa ja hän pääsee hieman yliväsymyksen puolelle. Ajatuskin nukkumaanmenosta surettaa. Vien hänet normaalisti sänkyyn ja paijailen, mutta nyt surettaa kovasti ja tutteja on ikävä. Käyn välillä käytävässä ja kuuntelen rauhoittuuko itku vai yltyykö se. Käyn pari kertaa paijaamassa ja hyräilemässä. Lopulta hän rauhoittuu unille vaikerruksen kera. Tämä oli lohduttomin hetki tuttivieroituksessa. Hän huusi itseään syliin ja pois sängystä reilun viisi minuuttia. Taas yöunille käydessä tutin perään kysellään ja sama tarina käydään läpi. Taas on rauhattomuutta ja selkeää tutin kaipuuta ilmassa, mutta kovasti hän vaan on reipas. Jälleen unille paijaillaan ja tarinoidaan, kunnes E jää yksin sänkyyn ja vaikerrusnyyhkyttää hetken ennen kuin nukahtaa. Sama iltarauhattomuus ja yöunille käymisen välttäminen jatkuu pari päivää. Iltapäiväunet eivät myöskään ole pituudeltaan kahta tuntia vaan max 1,5h. 

Hänet käytiin kerran yössä rauhoittelemassa unille ensimmäisinä päivinä. Perjantain koittaessa E ei enää illalla kysy tuttien perään. Hän nukkuu läpi yön ja sama jatkuu viikonlopun yli. Tutista ei enää puhuta eikä sen perään varsinaisesti haikailla. Seuraavan kerran tutti muistuu mieleen hoitopäivänä, kun kummitädin vauvalla on tutti. Mutta sekin sujahtaa E:n kädestä vauvan suuhun, eikä omaan. Päiväunilla kummitädiltä kysytään tutin perään, mutta E on samaa mieltä kummitädin kanssa siitä, että tutti on vauvoille, ei enää E:lle.

Seuraa helpotuksen huokaus, sanoisin homman olevan taputeltu. Jos tässä ei tulla kipeäksi tai tapahdu mitään muuta poikkeavaa, niin tutteja tuskin juuri muistellaan enää. Tämä meni paljon helpommin kuin olin ajatellut. Olin ajatellut, että uuden nukahtamistavan oppiminen olisi paljon vaikeampaa. Parastahan tässä on se, että pitkässä juoksussa yöt varmasti rauhoittuvat (ovat toki jo nyt usein rauhallisia), kun ei tarvitse keskellä yötä metsästää tuttia. Kannustan muitakin ryhtymään toimeen, jos asia ajankohtainen :)


Tsemppiä muillekin taaperoille tuttivierottamiseen, ei se niin kauheata välttämättä olekaan :)
SS



Toinen äitienpäivä

Tänään huomioidaan äitejä ja mummoja. Kannetaan kukkia isovanhemmille, nautitaan aamupalaherkuista ja itsetehdyistä korteista. Tänään äidit ovat perheiden keskipisteenä ja hemmoteltavana. Tänään halaan ja rutistan lastani liikuttuneena siitä, että hän teki minusta äidin, saan olla äiti. Vaikka äitiys niin vaikeaa välillä onkin, niin useimmiten se on kuitenkin täyttä rakkautta ja huolenpitoa. Tuolle pienelle minä olen kaikki, hän rakastaa pyyteettömästi aina ja joka päivä. Kiitollinen, siunattu ja onnellinen, niin tänään kuin muinakin päivinä. 



"U made me a mother"


Rakkaus sinuun oli minussa aina.
Kaunis laulu odotti soittamistaan.
Kaikki mitä on ennen syntymää
elämän aikana ja sen jälkeen.
Kun lähdet olen vähemmän kuin puolikas.
Äitini. Lapseni.
Annamari Marttunen



Rakkaudentäyteistä äitienpäivää kaikille äideille, mummoille ja äideiksi haluaville <3
SS


Lapsettomien lauantai

Tämä päivä on se, jolloin seitsemän vuoden lapsettomuuden aikana koetut tunteet ja ajatukset nostavat päätään. Vaikka lapsettomuus on nykyarjestani hyvin kaukana ei se muuta sitä, etteikö se olisi osa minua ja perhettämme. Vielä joskus on edessä keskustelu Neidin kanssa siitä, miten hän on tähän maailmaan tullut, mitä tarkoittaa IVF-hoito ja mitä kaikkea kävimme aikanaan läpi. Miten hän näihin asioihin suhtautuu on arvoitus. Tuskin kummoisesti, jos perheemme kertoo läpi lapsuuden monipuolisesti tavoista saada lapsia. Aiheesta oli ainakin joskus lapsille suunnatttu kirja myynnissä  Simpukka ry:llä eli apua aiheen käsittelyyn on tarjolla. Simpukalla on muutenkin paljon suositeltavaa kirjallisuutta lapsettomuuden käsittelyyn ja adoptioon liittyen.




Tällä viikolla sain sähköpostia Vauva-lehdestä, että taannoinnen juttu meistä julkaistaan uudelleen toukokuussa ilmestyvässä digilehdessä, joka on joku uusi oheistuote Vauva-lehteen liittyen. Siihen on kuulemma nostettu pari muutakin tarinaa lapsettomuudesta. Tuo haastattelu puolitoistavuotta sitten oli terapiaa parhaimmillaan. Niin on ollut ne lukuisat sähköpostit lapsettomien lukijoideni kanssa, joiden onnistumisista olen onneksi myös saanut kuulla. Ei ole pitkä aika, kun kirjoittelin erään lukijani kanssa hyvinkin yksityiskohtaisesti lapsettomuushoidoista ja meni pari kuukautta, kun sain häneltä uuden meilin plussatestistä ja hoitojen onnistumisesta <3

Ehkä tämän kirjoituksen sanoma onkin onnistumistarinan välittäminen ja toivon herättäminen. Toivoa todella on aina. Muistetaan tänään kaikkia niitä ystäviä, tuttuja ja tutun tuttuja, joilla lapsi on vielä sylin sijaan haaveissa.


Toiveikasta lauantaita, SS


Rivieran helmi - Cannes

Filmijuhlista tunnettu Cannes oli meille uusi kiinnostava tuttavuus, josta emme juuri mitään tienneet ennen matkaa. Berlitzin minioppaita selailemalla saimme paikasta kuvan, että siellä on kadehdittavat hiekkarannat, luksusputiikkeja, Rivieran vilkkain satama ja hienoja hotelleja. Cannesiin oli näppärä reilun puolen tunnin junamatka Nizzasta. Meno-paluu meidän porukalta kustansi reilu 20€, joten reissu ei ollut hinnalla pilattu. 

Junamatkalla näki kivasti rannikkoa ja vilauksen paikoista, kuten Antibes ja Juan-les-Pins. Aiemmin aikomamme teemapuistokokonaisuus olisi sijainnut Antibesissä. Suunnistimme Cannesiin päästyä rannan suuntaan, jossa heti silmiemme eteen avautui näkymä bunkkerirakennukseen eli elokuvajuhlien pitopaikkaan Palais des Festivalsiin. Alueella oli melko lailla japanilaisia turisteja kuvauttamassa itseään punaisella matolla. Neidinkin kanssa kipusimme tuulisille portaille, mutta niistä kuvista ei tullut mitään julkaisukelpoista. Yllätyin, että Hollywoodin tapaan myös tänne elokuvatähdet ovat ikuistaneet kädenjälkiaan kivilaattoihin. Cameron Diazit ja Mel Gibsonit bongattua jatkoimme matkaa rantakadulla.






Takin´it easy


Päivän aikana tutuiksi tuli luksusliikkeiden ja palmujen täyttämä kävelykatu La Croisette -katu kuin  kuin karusellien ja leikkipaikkojen täyttämä rantakatu. Neidin uniaikaan heittäydyimme viltille tuulelta suojaisaan paikkaan julkiselle rantakaistaleelle bunkkerirakennuksen kupeeseen. Muutoin rantakadun vasemman puoleneinen ranta on pääosin hotellien yksityisrantoja ja seuraavat julkiset rannat ovat satamasta oikealle mentäessä.

Hieman sisempänä kulkeva katu Rue d´Antibes oli ostostarjonnaltaan enemmän omalle lompakolle sopiva, mutta tällä reissulla emme juuri ostoksia tehneet - mitä nyt muutamat macaronsit ja aurinkolasit. Lähdin aurinkoiseen Cannesiin siinä luulossa, että olin hukannut aurinkolasini edellisenä päivänä, joten uudet piti hankkia pikapikaa. Sainkin priimaa palvelua paikallisesta optikkoliikkeestä ja bränikät lasit pelastivat iltapäivästä aurinkoiseksi muuttuneen päivän. 

Katua en muista, mutta vieri vieressä oli kerrassaan houkuttelevia lounaspaikkoja. Tiemme vei Volypte Anytimeen, jossa nautimmekin maistuvan salaattilounaan. Ravintolassa ja ravintolakadulla tuli ensi kertaa hieman tavisolo, kun tuntui, että ympärillä oli vain todella tyylikkäitä ranskalaisia. Viereisessä pöydässä istuneen seurueen jäsenillä oli yksi pöydällinen turvamiehiä matkassa, että tiedä sitten keitä hekin olivat. Nizzassa raha ja luksus ei samalla tavalla näkynyt kuin Cannesissa. Katuja tallatessa vastaan tuli todella tyylikkäitä kaikenikäisiä naisia ja miehiä suurissa aurinkolaseissa ja luksuslaukuissa.






Lähimpänä luksusta oltiin kuitenkin Cannesin satamassa. Toinen toistaan upeampia ja pidempiä huvijahteja vieri vieressä. Huoltopojat kansilla veneiden pintoja kiillottamassa ja lukuisat ohikulkijat moisista haaveilemassa. Tämän koon jahteja en olekaan tässä määrin ennen nähnyt. Sanotaan Cannesin satamaa Rivieran vilkkaimmaksikin ja olihan sillä kokoa. Nizzan satama jahteineen kalpeni tämän rinnalla.

Vaikka ylellisyys näkyi Cannesissa, niin meille jäi siitä kuitenkin todella lämmin ja jopa pikkukaupunkimainen fiilis. Nizzassa on enemmän hälinää ja ihmisiä, kun Cannesissa oli mukavan väljää. Me jopa mietimme, että Cannes voisi seuravan kerran olla majoituskohteemme, mutta taitaa olla myös niin, että kaikessa myytävässä on Cannes-extra eli ehkä Nizza sopii siinä mielessä paremmin meille :)




Tyttöjen juomatauko


Mahtava päivä Cannesissa ja seuraavalle päivälle suunnittelimme visiittiä Monacoon. Monaco vaihtui kuitenkin Villefrancen pikkukylään, sillä jalat eivät olleet vielä palautuneet edellisen päivän kävelyistä Cannesissa. Päivä Villefrancessa nousikin omaksi lomasuosikiksi - siitä seuraavaksi.


Aurinkoista viikonloppua, SS