1-vuotiskuvaukset by Sara Maria Photography

Elokuu ja Neiti E:n synttärikuukausi on hyvä päättää mihinkäs muuhun kuin kuvasatoon perjantain 1-vuotiskuvaussessiosta. Minulla kävi uskomaton tuuri, sillä seurailen erään Facebook-ryhmän kautta lukuisia äitiys-/perheblogeja ja viime viikolle Rockerine-blogin Sara postasi jutun, joka herätti mielenkiintoni. Hän kirjoitti unelmista ja niiden tavoittelemisesta, siitä kuinka hän toivoo joskus tulevansa valokuvaajaksi. Samaisessa jutussa hän etsi valokuvausblogiinsa ja portfolioon kuvattavia, joten tuumasta toimeen. Sovimme detaljit muutaman sähköpostin välityksellä ja maanantaina liikkeelle laitettu 1-vuotiskuvaus toteutettiin perjantaina Hettoniemessä Herttoniemen kartanon maisemissa.

Uskomatonta lopputuloksessa on se, että Neiti E oli itkuinen kuvauksen alusta loppuun. Lopussa hän alkoi lämmetä ja toipua lyhyistä unista ja muusta murheesta, mutta ilman Talk-muruja kuvista tuskin olisi tullut mitään :)











Mitäs tykkäätte kuvista?

Jos elokuun alussa haaveilin ulkokuvista Neiti juhlamekko yllään, niin oli sekin unohdettava ja keksittävä muuta. Farkut, Converset ja vaaleaa yläkertaan oli sitten koko perheen kuvauslook ja toimii minusta aika kivasti. Juuri sopivan rentoa. Saimme mielestäni upeita, herkkiä, kauniita ja kerrassaan ihania kuvamuistoja 1-vuotiaasta Neidistä ja perheestämme, suurkiitos Sara <3

Saran valokuvausblogin eli Sara Maria Photographyn löydät täältä.
Upeita kuvia!


Meidän kuulumiset reaaliajassa Facebookissa ja Instagramissa.

Mukavaa sunnuntaita, SS



Vauvasta taaperoksi - 1-vuotias Neiti E

Tuo minun rakas pieni tyttö tuntuu yhtäkkiä niin kovin isolta. Katson häntä kuin uusin silmin - hän puhua pulputtaa, ymmärtää t o d e l l a paljon puhutusta ja fyysisesti kasvaa silmissä. Olen jotenkin ollut ihan sokea katsoessani E:tä kuluneina kuukausina, sillä hän todella on muuttunut fyysiseltä olemukseltaan. Pituutta ja painoa on tullut rutkasti, 1-vuotisneuvolassa 8080g ja 69.3cm, ja kasvonpiirteet ovat saaneet enemmän isomman tytön ilmettä. Hänen kasvoiltaan paistaa yhä enemmän Miehen piirteet, mutta edelleen tietyt ilmeet ovat ehtaa minua. Samoin tuntuu, että kärsimättömyys ja äkkipikaisuus ovat perua tältä tontilta ja niiden seurauksia ratkotaan päivittäin.

Luonnetta Neidiltä löytyy ja kärsivällisyyttä pyöreä nolla. Meillä saattaa nykyisin ruokahetket olla aikamoista akrobatiaa ja kikkailua, kun E ei vaan jaksa keskittyä syömiseen riittävän kauaa. Toisinaan olemme Miehen kanssa istutettuja pöydän ääreen ja toinen tai molemmat tarinoi ja laulaa, yrittää keksiä mikä lajike tällä kertaa Neidille maistuisi ja siinä samalla pitää huolen, että suusta alas jotain menisi. Onneksi näin ei ole kovin usein, ehkä kerran pari päivässä. Syöminen on sellaista sormiruokailun, itse lusikalla, äiti/isi lusikalla kombinaatiota. Aamuisin ja iltaisin syödään ensin puuroa, ja hei siirryimme juuri 1-3-vuotiaiden rukiiseen puuroon!!, sillä tähän asti ollaan menty pääosin 5kk-ikäisten vauvakaurapuurolla. Puuro jälkeen aamiaista tai iltapalaa jatketaan joko leivällä, kananmunalla ja marjoilla.





Muuten ruokailuihin ja siihen mikä Neidille kelpaa olen aika tyytyväinen. Hän syö suurimmilta osin samoja ruokia kanssamme. Valmisruokiin turvaudutaan liikkeellä ollessa ja toisinaan kotona, jos jokin ruoka aiheuttaa haasteita. Neiti söisi juustoa ja raejuustoa niin paljon kuin eteen kantaisi. Niitä yleensä otetaankin päivän mittaan pariin otteeseen aterioiden ohessa. Tavallista lehmänmaitoa (luomua kevytmaitoa) on alettu mixaamaan korvikkeeseen ja esimerkiksi puurot tehty suoraan siihen, ja näyttäisi siltä, että ongelmia sen sopivuuden suhteen ei ole. Neuvolasta tuumailtiin 1-vuotiskäynnillä, että tässä lähikuukausina maidon roolin voisi tiputtaa ruokajuomaksi ja siinä sivussa heivata tuttipullot. Ja turha on murehtia maidonkulutuksen hetkittäistä droppaamista, sillä se kyllä tasaantuu ajan mittaan. Eiväthän toiset juota vauva-ajan jälkeen maitoa lainkaan lapselleen, vaan tarvittava kalsium saadaan puhtaasti ruoasta ja muista maitotuotteista. Hieman maitoasioihin perehtyneenä päädyimme Miehen kanssa siihen, että annamme E:lle luomua kevytmaitoa, emmekä yliprosessoitua rasvatonta. Sitähän suurin osa neuvoloista suosittelee. Mitä maitoa teillä juodaan tai juodaanko edes? Huolehditteko lapsen/lasten kalsiumin saannista muilla keinoin kuin maitoa juomalla?





Huomaan kasvaneeni vanhempana siinä mitä tulee mm. syömisiin, sillä en ota enää siitä stressiä, jos Neidille ei jollain aterialla maistu ruoka. Sitten syödään seuraavalla enemmän. Näin käy hyvin usein. Hän syö kuitenkin kaikkiaan hyvin ja monipuolisesti joka päivä. Välillä ruokien ja nukkumisten aikatauluttaminen aiheuttaa haasteita mahduttaa ruoat päivään ja että Neidillä olisi vielä nälkä kaikkina ruoka-aikoina.

Eilinen käynti hammaslääkärissä sinetöi aikeemme lopettaa tuttipullon käyttö ja totuttaa Neiti pelkkään nokkamukiin ja sitä myötä tavalliseen lasiin. Hammaslääkäri suositteli tutista luopumista myös pikapuoliin, mutta siinä en pidä niin kiirettä. Varmasti syksyn mittaan, mutta ei tällä sekunnilla. Kaikki hyväksi havaitut keinot tutista luopumiseen otetaan ilolla vastaan. Xylitolipastilleja suositeltiin annettavan jatkossa ruokailujen jälkeen ja Neidin kahdeksaa hammasta harjattavan aamuin illoin. Selkeää ateriarytmiä ja sokerittomuutta korostettiin tällä oppitunnilla.





Pieni taaperomme puhua pulputtaa omaa kieltään useita kertoja päivässä, etenkin leikkiessä. Sen lisäksi hänellä on sanoja, joista kirkkaimmin kajahtaa ÄITIIII, iti (isi), pamppu (lamppu), vaippa, he-he (hei hei), että (vettä), ippu (tippui) jne. Koiria ilmennetään haukkumalla uh-uh. Hän murisee, kiekuu, hyräilee ja laulaa.Tarkkailee muita aikuisia ja lapsia, niin että toisinaan jotkut aikuiset vaivaantuvat siitä, kun Neiti niin kovasti tuijottaa esimerkiksi bussissa, hississä, kaupassa. Kaikenikäiset lapset saavat Neidin hihkumaan innosta. Eniten hämmästystä aiheuttaa kuitenkin se, kuinka paljon Neiti ymmärtää. Hän ymmärtää kaikki perussanonnat ja -kysymykset: "Otatko vettä?" "Nyt syödään" "Syötkö itse?" "Harjataan hampaat" "Nyt mennään nukkumaan".

Sanoisin E:tä rauhalliseksi tapaukseksi, joka on kiinnostunut ympäristöstään, muttei hötkyä ja mene suin päin kohti tuntematonta. Hän harkitsee liikkeensä. Hän esimerkiksi osaisi kiivetä portaita, mutta kiipeää niitä vain, jos yläkerrassa on jotain todella kiinnostavaa, kuten serkkutyttö. Hän liikkuu hirmu kyytiä kontaten ja nyt pari viime päivää on alkanut nousta seisomaan. Seisoo kaiteita, lelukoria ja minua vasten. Se selvästi vielä vähän jännittää Neitiä, että hei voinko mä oikeasti seistäkin :) Ihanaa on se, että hän harkitsee liikkeitään. Säästytään muutamilta kuhmuilta, eikä tarvitse niin sydän syrjällä seurata hänen menoa. Tällä rauhallisella tyylillä hän on myös oppinut taitavaksi pyllähtäjäksi. Nousee hän mihin vain laskeutuminen sujuu taiten.






Tämä pieni kultakala rakastaa uimista, kylpemistä ja suihkuttelua eniten maailmassa. Voi sitä riemua ja kiljahduksia, kun viime lauantaina vauvauintiin menimme. Kotona hän konttaa saman tien suihkun alle ja tolskaa helposti tunnin vesileikkien parissa. Suosikkipuuhaa on myös eri muotoisten palikoiden laittaminen laatikkoon. Palikoita laitetaan laatikkoon kymmeniä kertoja päivässä. Samoin muut kehittävät lelut ja nuppipalapelit sekä kirjat ovat kovaa huutoa soitinten lisäksi. Ihan huippua huomata, että Neiti keskittyy ja todella yrittää ja laittaa palikoita laatikkoon. Ja sitten kun kaikki palikat on saatu laatikkoon on aplodien aika ja huudetaan hyvä hyvä hyvä. Hellyyttäviä ovat nämä hetket, kun toinen on niin ylpeä onnistumisestaan.

Kävimme virallisena syntymäpäivänä 1-vuotisneuvolassa, joka oli tunnelmaltaan haikea. Koko raskausajan ja vauvavuoden seuranta on ollut verrattain tiheää ja olen tykännyt siitä. Nytkö meillä ollaan jo niin isoja tyttöjä ja kyvykkäitä vanhempia, että pärjätään puoli vuotta keskenämme? Totta kai se näin on, mutta ikävä tulee ihanaa maailman parasta neuvolatätiämme. Käynnin alkuun juttelimme vuoden takaisista tunnelmista, synnytyksestä ja koko vauvavuodesta. Olin niin liikuttunut ettei ollut kyyneleet kaukana, mutta jotenkin nieleskellen sain jotain siinä juteltua. Tuntui niin uskomattomalta, että niistä herkistä alkuhetkistä oltiin tultu tähän, että E konttaili pitkin lattioita milloin roskiksen ja milloin lelujen perässä ja aina välillä kutsui meitä mukaan kukkuu-leikkiin.





Tekstin alussa kerroinkin E:n 1-vuotismitat, jotka näyttivät myös käyrillä oikein passeleilta. Hänen pituus ja paino on nyt tasaantunut siten, että paino menee 0-käyrällä ja pituus -2-käyrällä. Seuraavan kerran taitoja ja kasvua ihmetellään vasta 1,5 vuotiaana ellen sitä ennen koe tarvetta käydä avoneuvolassa. Puoli vuotta tuntuu kovin pitkältä ajalta, että katsotaan miten pitkälle ehditään ennen ensimmäistä avoneuvolakäyntiä.

Otimme kolme rokotusta samalla käynnillä ja sekös oli ihan yhtä ahdistavaa kuin aina ennenkin. Extralisän ahdistavuuteen toi se, että olimme kahden neuvolassa, ilman Miehen tukea siis. Neitiä piikitettiin kolmesti, joista jokainen sai aikaan hysteerisen itkun. Onneksi iltapäivämaito tuttipullosta pelasti tilanteen ja toi lohdun kurjaan oloon. Neiti oli koko viime viikon normaalia väsyneempi ja vatsa oli toisinaan löysä ja toisinaan kova. Molemmat johtuivat luultavasti rokotteista, mutta muita oireita ei tullut. Edes pistopaikat eivät olleet juuri kipeät. Mitään oireita ei ilmennyt viikon päästäkään rokotteista, jolloin MPR:n piti aiheuttaa mahdolliset reaktiot. Seuraavat rokotteet vasta 4-vuotiaana!! Uskomatonta! Seuraava puoli vuotta on neuvolatädin mukaan aikaa opetella kävelemään ja kasvaa rauhassa :)





Neitimme 12kk osaa ja taitaa, kasvaa ja kehittyy:
- Päivässä neljä tai viisi kiinteää ateriaa, joista jokaisella osa sormisyöden, osa omalla lusikalla ja osa syöttäen
- Korvikemaitoa/lehmänmaitoa 3 x pv, puurot aina lehmänmaitoon
- Kahdeksan hammasta
- Vaatteet kokoa 74cm
- Libero koossa 4 - edelleen
- Aloittanut pottatreenit, melkein päivittäin potalla istutaa ja usein sinne myös tehdään jotain
- Konttaa. Nousee seisomaan. Istuu tukevasti. 
- Rakastaa musiikkia, uimista, lapsia, eläimiä. 
- Inhoaa pukemista, suun pyyhkimistä, vaipan vaihtamista - kaikkia perusjuttuja :)
- Kahdet päiväunet, ensimmäiset 11-12 aikaan noin tunti, ja toiset 16-17 aikaan noin tunti. 
- Nukkuu yönsä. Yleensä noin 12h!

Täällä aiemmat kk-postaukset; 11kk, 10kk, 9kk, 8kk, 7kk6kk5kk4kk3kk2kk ja 1kkVauvavuosi takana, taaperoaikakausi edessä :)  

Katsotaan nyt miten sitten jatkossa, ehkä asiaa Neidin touhuista on edelleen kuukausittain, sillä eiköhän haasteita, ihmettelyn aiheita ja kehityspyrähdyksiä riitä jatkossakin siinä määrin, että niistä saa postauksen koostettua.

Viimeisimmät kuulumiset Instagramista ja Facebookista!

Täällä ollaan loma-ahdistuneita ja yritetään keksiä jokin irtiotto arjesta ja kotioloista ensi viikolle, SS



Tyytyväinen vaippapeppu

Silloin kun E syntyi en ollut juuri hukannut ajatuksiani vaippamerkkeihin tai -laatuihin, vaan ajattelin, että sitten ostamme jotain vaippoja ja pyrimme käyttämään kestoja siinä ohessa. Kestoilu ei kokeilun jälkeen ollut meidän juttu ja aika pian tajusin, että ei ole ihan sama mitä vaippaa alati kakkaava vauvamme käyttää. Tuoreelle äidille koko vaippamerkkiviidakko oli täysin uutta aluetta, josta oman luottomerkin löytäminen saattaa viedä aikaa. Meilläkin testattiin Pampersit, jotka jäivät pian pois vaippaihottuman takia, Natyt, Muumit ja Liberot.

Aika pian oli selvää, etttä Liberoa sen olla pitää. Nyt ja aina. Kun Neiti E oli puoli vuotta haasteena oli, ettei vaippa pitänyt öisin. Silloin aloin etsiä sopivaa yövaippaa Neidille, mutta ratkaisu löytyikin siirtymällä seuraavaan kokoon Libero Comfort -teippivaipoissa. Olemme käyttäneet Comfortia 4 -koossa jo usean kuukauden ajan ja se on edelleen paras niin yö- kuin päiväkäyttöön. Libero Up&Go -housuvaippoja on käytetty muutama paketti teippivaippojen ohessa, mutta teippivaipat on vielä Neidille ne parhaimmat. Ne myös pitää paremmin eli housuvaippaa saa olla useammin vaihtamassa. Ja koska Neiti vielä aika kelvosti suostuu hoitoalustalla olemaan, niin mikäs tässä teippivaippoja vaihdellessa.







Kesällä vaippa oli Neidin asu numero 1. Heinä- ja elokuun helteillä Neiti kulki kotona aina pelkässä vaipassa ja muut perheenjäsenet alusvaatteisillaan. Kun viimeiset pari viikkoa on ollut viileämpää ja sateista, on jo ikävä niitä hikisiä päiviä ja öitä, jolloin sai kulkea vaippasillaan. Nyt puetaan kerroksia kerrosten päälle ja vaipan vaihtaminen ei enää käy käden käänteessä. Nämä ihanat kuvat vaippasankarista on elokuiselta veneretkeltä Kaparen-saareen. Käpyjen ihmettelyä, serkun kanssa touhuamista, evästelyä, pulikointia ja oleilua lempiasussa - vaippasiltaan.







Jos en hukannut ajatustakaan raskausaikana sille, mitä vaippoja meillä käytettäisiin, niin nyt vuoden vaipparumbaa pyörittäneenä tajuan kuinka tärkeää pienen hyvinvoinnin kannalta on miellyttävä ja pitävä vaippa. Vaippa, joka hengittää, suojaa, eikä ole tiellä liikkuessa ja on imukykyinen. Me löysimme oman merkkimme. Kysynkin, mikä on Teidän luottovaippanne?

Yhteistyössä Libero ja 



Instagram-kuulumisia & ihan vähän Cheek-hehkutusta

It´s been crazy weeks. Nyt helpottaa, kun Miehen syysloma alkoi. Tuntuu, että koko viime viikon oli joka päivälle ohjelmaa ja sitten niitä sadepäiviä, jolloin oltiin sisätilojen vankeina. Syyslomalla teemme tuskin mitään pidempiä reissuja, vaan keskitymme lähipitäjiin ja tekemään Neidin kanssa kivoja juttuja säiden salliessa. Veneellekin olisi vielä kiva päästä, mutta sekin lysti on niin keleistä kiinni. Yksi mökkiviikonloppu meillä on sovittu ja muutama työpäivä, mutta muuten on aika väljää.

En ole pariin viikkoon päivittänyt Instagram-kuulumisia tänne, niin kokosin nyt muutamia kuvapalasia parilta viime viíkolta.



1. Neiti treenailee lusikan kanssa syömistä ja se sujuu toisinaan hyvin ja usein vähän huonommin. Lisää Neidin kuulumisia ja taitoja hänen 1-vuotispostauksessa, joka tulee tällä viikolla.
2.-3. Kävin reilun vuorokauden reissulla Rovaniemellä, jossa aina odottaa maagiset maisemat. Työkuvioista kirjoitinkin tarkemmin viime viikolla.
4. Neiti on ihan innoissaan uusista synttärilahjaksi saaduista leluista. Palikkalaatikko täytetään kymmeniä kertoja päivässä, samoin soittimilla soitetaan. Nuppipalapelit kulkevat mukana lähinnä suussa :)
5. Neiti on aivan hurmiossa muskarissa kuin muskarissa. Kuva tutustumisreissulta Jamkids-muskareihin.
6. Paluu töihin. Perehdytystä, työtilanteiden päivitystä ja mamman sisäänajoa firman kuvioihin. Siistiä.
7.-9. Torstaina päätimme yhtäkkiä lähteä käymään Taiteiden yössä Helsingissä. Kävimme Rikhardinkadun kirjastossa jammailemassa, Espalla musiikkiesitysten äärellä ja Senaatintorilla. Koko perhe fiilisteli musiikkia ja ihmisiä.





1.-3. Neidin serkkutyttö tuli meille yökylään to-pe ja minä vietin tyttöjen kanssa perjantaipäivän muiden ollessa töissä. Sain esimakua siitä millaista arki olisi kahden lapsen kanssa. Sanotaanko näin, että päivä sujui kivasti ja puuhaa riitti, mutta ne äidin lakisääteiset lepotauot loistivat poissaolollaan. Serkkutyttö on jo niin iso, että osaa hoitaa monet asiat itse, mutta kun E edelleen tarvitsee koko ajan apua, niin kyllä siinä oli täysi työ palvella näitä kahta sankaria. Mutta kuinka hellyyttäviä ja hassuja he ovat keskenään <3 Kikattavat ja konttaavat kilpaa tai rummuttavat käsillä ruokapöytään ja nauraa räkättävät. Ovat kuin siskoja toisilleen <3



1.-4. Sitten päästäänkin viikonlopun kohokohtaan ja Cheekin keikkaan. Jokainen Facebookia tai Instagramia käyttävä on takuulla saanut jo osansa hehkutuksesta ja keikasta, joten tässä sitä hieman lisää. Huikean mahtava show ja mieletön tunnelma. En rakasta Cheekin jokaista biisiä, mutta esiintyjänä ja artistina hän on omaa luokkaansa. Puitteet ja show olivat mahtavat. Oli ilotulituksia, vaihtuvia lavasteita, Jussi 69 soittamassa rumpuja Stadionin katolla, yleisö joka jorasi ja seisoi keikan alusta loppuun, silloinkin kun satoi vettä kaatamalla eli koko toisen tunnin keikasta. Cheek todella yhdistää kaikenikäisiä, sillä keikalla oli porukkaa niin 5-vuotiaista 50-vuotiaisiin. Läpimärät Converset ei menoon vaikuttanut - uskomattoman hyvä keikka, parempi kuin monen maailmantähden. Iso käsi Cheekille!

Kivaa viikkoa, SS




Syksyn suunnitelmat

Meidän syksyn suunnitelmat on viimein lyöty lukkoon, joten kerronpa niistä täällä blogissakin. Instagramia / Facebookia seuranneet tietävätkin, että olin toissaviikolla Rovaniemellä suunnittelemassa työkuvioita ja olen sen jälkeen ollut ensimmäistä päivää takaisin töissä. Suunnitelmissa on tehdä tuntipohjaisesti töitä elokuusta alkaen. Silläkin uhalla, että se aika on pois meidän kolmen keskisestä perhe-ajasta, niin ratkaisu tuntuu melko hyvältä. Saan samalla ns. pehmeän laskun työelämään ja saamme lisätuloja, jotka ovat erittäin tervetulleita hoitorahalle siirtymisen jälkeen.




On tuntunut todella hyvältä nähdä taas toisia puolia itsestä. Että minusta on johonkin muuhunkin kuin kotiäitiyteen. Rakastan tätä kotona oloa Neidin kanssa sen kaikkine puolineen; pitkiä aamuja, puistoissa käymistä, ystävien näkemistä keskellä päivää, kotona verkkareissa köllimistä, harrastuksissa juoksemista jne. Mutta jo nämä pari työmenoa on muistuttanut siitä, että on kiva miettiä vähän enemmän, mitä päälleen laittaa, puunata itsensä toimistokelpoiseksi ja keskittyä 100% hetki töihin, vaihtaa kuulumisia aikuisten kesken ilman lapsia ja suunnitella tulevaa. Suuri syy miksi tämä on tuntunut niin hyvältä on tietenkin se, että E ei ole missään ulkopuolisessa hoidossa, vaan Miehen kanssa kotona. Voin oven suljettua unohtaa kotiasiat, olla täysin murehtimatta miten E pärjää ja keskittyä sen pari tuntia ihan muuhun. Nämä pienet työpyrähdykset ovat siis lähinnä kotiäidin happihyppelyitä, joista maksetaan palkkaa.




Jotta tämä järjestely onnistuu ja pystymme minimoimaan stressin, nousee perhekalenteri arvoon arvaamattomaan. Siellä pitää olla kirjattuna molempien työt, harrastukset, koko perheen menot ja jokaisen omat sekä kahdenkeskiset hetket. APUA! Aikamoinen paletti pitää yllä ja organisoida. Meillä tietynlaista joustoa kuvioon tuo Miehen vuorotyö, mutta toisaalta sen varjopuoli on se, että esimerkiksi yhteiset viikonloput ovat kiven alla. Tämän uuden järjestelyn myötä saamme perheenä esimakua siitä, mitä elämä ja arki on sitten kun palaan kunnolla töihin eli miten suunniteltua ja organisoitua kaiken tulee olla jatkossa. Kertokaas konkarit, miten ihmeessä arkeen mahtuu aikaa perheelle, itselle ja parisuhteelle? Ihan jo tällä meidän järjestelyllä etenkin tuo viimeinen kohta - aikaa parisuhteelle - kuulostaa lähinnä utopialta.




Mikään kiire minulla ei ole palata täysipäiväisesti töihin, mutta koska tällainen osittainen paluu oli mahdollinen, niin päätin siihen tarttua. Se sopii paremmin kuin hyvin syksyn ajaksi ja kevättä suunnitellaan sitten erikseen. Katsotaan nyt ensin miten tämä järjestely rullaa.

Miehellä on alkamaisillaan kesäloman toinen osa, jonka aikana on tarkoitus tehdä kartoitusta alueen hoitopaikoista / perhepäivähoitajista. Nyt on pitänyt kiirettä, kun on järjestetty Neidin syntymäpäivät, hoidettu työkuvioita ja juostu harrastuksissa, niin kaikki ylimääräinen on jäänyt vähemmälle. Eipä tämä kiireen tuntu taida enää jatkossa samalla lailla helpottaakaan kuin juuri lomien ajaksi. Mutta se mikä on jännää, niin ihan tuo pieni poissaolo Neidin luota työmenoissa sai aikaan sen, että olin kyllä niin läsnä ja liki häntä kotiin päästyäni. En ole vielä yhtään valmis päästämään irti tästä meidän yhteisestä ajastamme <3



Kuvat on tämän päivän iltakävelylta, kun kokeilen iPhonen panoramakuvausta.
Pahoittelut hieman huonosta kuvalaadusta, mutta eikö panoramat ole aika mageita?

Huomenna Keekki Olympiastadionilla :)

Iloa viikonloppuun, SS

 



Neiti E:n 1-vuotisbileet!

Meillä juhlittiin viime lauantaina, pari päivää etuajassa, 1-vuotiasta taaperoa. Juhlat olivat kaikin puolin onnistuneet, joskin se, että vieraita tuli klo 14 ja klo 17, aiheutti ensimmäiseen kattaukseen pientä stressiä. Minulle. Pieni hoppuilu johtuen uuden kattauksen valmisteluista vaikutti vähän omaan juhlamoodiin, mutta tästä oppineena emme enää pidä kaksia juhlia samana päivänä. Kuten ensimmäisestä kuvasta näkyy, niin Neiti E:lläkin oli pieniä käynnistymisvaikeuksia ensimmäisten vieraiden saapuessa.




Hänet juduttiin herättämään päiväunilta ja alla oli syksyn ensimmäinen vauvauinti Miehen kanssa. Väsy painoi alkuun, mutta se onneksi unohtui aika pian kun vieraita ja lahjapaketteja alkoi ilmestyä :) Viimeistään siinä vaiheessa kun rakas serkkutyttö ilmestyi ovesta ja tuli Neidin avuksi pakettiviidakon äärelle.

Sukulaiskattauksessa oli läsnä isovanhemmat ja muut lähisuvun jäsenet. Mahduimme tällä porukalla hyvin sisätiloihin, sillä ulkona oli satanut lähes koko aamupäivän. Tässä kattauksessa tarjolla oli marjoin koristeltu pavlova, muffineja ja piirakoita vaahtokarkkien ja geishojen lisäksi. Myöhempään kattaukseen teimme salaattibuffan ja salami-paprika-sipuli-piirakkaa sekä oliivi-feta-aurinkokuivattu tomaatti -piirakkaa. Toisessa kattauksessa oli kuvissa näkyvä mansikkakakku suklaarullin reunustettuna. Ja voi taivas kuinka maukasta se oli! Kakun teki ystäväni, joka on varsin ansioitunut kakkumestari. Pavlovan tein omin käsin tutulla reseptillä ja se on ikisuosikkini sen keveyden ja maun vuoksi. Molemmat kakut olivat siis todella onnistuneita. Kynttilän puhallukset ja laulamiset saivat E:n lähinnä hämilleen, mutta hän tuntui nauttivan huomiosta.




Koristelumateriaalit haalin pääosin Juhlamaailmasta (juhlajärjestähän taivas!!) ja lisäksi muutamat pompomit Ikeasta. Koristeluina oli 1v-foliopallo, vaaleanpunaisia ja valkoisia sydänilmapalloja, pompomeja ja kattauksessa käyettiin vaaleanpunaisia servettejä ja mukeja jne. Lisäksi koostin valokuvakollaasin E:n ensimmäisestä vuodesta yhdelle seinälle. Sitä olikin kiva katsella ja ihmetellä, miten se pieni pipopäinen mytty on kasvanut ja mitä kaikkea vuosi on pitänyt sisällään. E on myös muuttunut kovasti, mitä tulee siihen näyttääkö hän minulta vai Mieheltä. Yhä useammin löydän hänestä isänsä piirteitä, mutta tietyt ilmeet ovat taas ehtaa minua. Kuvakollaasi on edelleen seinällä, kun ei sitä tohdi purkaa. Rakkaita kuvamuistoja on kiva katsella.




Toiseen kattaukseen, johon oli kutsuttu kummit ja ystävät, tulikin sitten lisää lapsiystäviä. Lahjojen avaaminen taisi olla tyttöporukan suosikki, sillä he kaikki tarjoutuivat E:n avuksi lahjoja avaamaan. Musiikin ystävä E sai lahjaksi aivan ihania puisia soittimia, puisia kehittäviä leluja, nuppipalapelejä, kirjoja, astioita ja aterimia - kerrassaan ihania lahjoja. Me annoimme hänelle kuvissa näkyvän keinuhevosen, jossa on vielä hankala saada vauhtia itse, mutta laitojen ansioista E pysyy siinä kiitettävästi. Myöhemmin laidat saa irti, jolloin se sopii hyvin isommallekin tytölle.




Äidin juhlalook ja -mekko valikoitui E:n mekon värimaailman mukaan :) Neiti oli niin syötävän suloinen Mayoralin mekossaan ja helmikaulakorussa <3 Mekko oli vaan mitä huonoin konttaukseen, joten ensimmäisillä synttäreillä loppuaika hilluttiin vaipassa ja helmikorussa ja toisillakin synttäreillä vaate vaihtui konttausystävällisimpiin aika pian. 





Täällä tosiaan asustaa nyt taapero, aivan ihana sellainen <3 Juhlat olivat ikimuistoiset ja juuri sellaiset mitä toivoin. Neitikin taisi tykätä sekä juhlavieraat.

Viimeisimmät kuulumiset Instagramista ja Facebookista!

Kivaa keskiviikkoa, SS


Vauvan kanssa jammaillen

Kävimme Neidin kanssa viime viikolla tutustumassa Jamkids-muskareihin. Espoon Keskustan toimipisteellä oli viime viikolla tutustumisviikko, jolloin S-etukortilla ilmaisille puolen tunnin musiikkituokioille sai kuka tahansa ilmoittautua. Paikalla olikin reilusti yli 10 äitiä lapsen/lapsien kanssa, ja muutama isä touhua sivusta seuraamassa.

Neitihän on kevään ja kesän mittaan osoittautunut suureksi musiikin ystäväksi. Kävimme kevään muskarissa, mutta silloin aika meni pääosin ihmettelyyn ja muiden touhujen seuraamiseen. Uusista taidoista taputtamista ja oman kehon hytkyttämistä musiikin tahdissa on treenattu kiivaasti koko kesä.

Jamkidsin testitunnin ohjasi kivanoloinen ja upean äänen omaava Vilma. Tunti alkoi vauvojen esittelyllä ja alkulauluilla. Pian jatkettiin jumppaamalla syleissä ja nostelemalla vauvoja ilmaan laulun rytmittäessä leikkejä. Neiti rakastaa soittimia, joten tunnin suosikkihetki oli marakassien soittaminen. Tietenkin.






Tunnin loppua kohden otettiin värikkäät huivit käyttöön ja niitä heiteltiin pitkin ilmaa ja kasvojen ylle. Tämä on E:n ikisuosikki ja saa aikaan innokkaat potkimiset ja hihkunnan. Värikkäillä huiveilla leikiteltiin hetki musiikin soidessa taustalla. Vielä lopuksi moikkailimme muita muskarilaisia ringissä ja tanssimme seisaalteen. Puolituntinen sujui hyvissä tunnelmissa, ja E tuntui viihtyvän. Emme laulaneet yhtään entuudestaan tuttuja kappaleita, joten siitä annamme extraplussan. Olemme laulaa luritelleet Vauvan vaaka -levyn kappaleita pian vuoden verran niin kotona, muskarissa kuin asukaspuistossa. Uudet kappaleet ja leikit niiden ympärille ovat siis enemmän kuin tervetulleita.






Jamkids-muskareiden hyvä puoli on se, että ryhmäkoot pidetään maltillisina ja toimipisteitä on vähän joka kolkassa pääkaupunkiseudulla. Jamkidsin soittopajoja on järjestetty pitkin elokuuta pääkaupunkiseudun lapsitapahtumissa, ja ensi viikon Taiteiden yössä soittimia pääsee testaamaan Rikhardinkadun kirjastossa Helsingissä. Jos kiinnostus muskaritoimintaan heräsi, niin suosittelen suuntaamaan tuonne ja tutustumaan meininkiin. Kokemukseni perusteella vetäjät ovat ammattitaitoisia ja tunnelma tunneilla hyvä. Laulun ja leikin lisäksi tutustutaan soittimiin ja jammaillaan musiikin tahdissa. Jamkidsin Facebook-sivuilla paljon infoa tulevista muskareista.

Muita mahdollisuuksia tutustua muskaritoimintaan järjestetään vielä elokuussa ainakin Korkeasaaressa ja Espoossa Sellon kirjastossa. Kurkkaa täältä soittopajat ja niiden ajankohdat.





Yhteistyössä Jamkids ja 

Synnytyskertomus osa 3: Perhe koossa

Järisyttävän kammottavan ja epätodellisen yön jälkeen olin enemmän kuin innokas näkemään pienen tyttäremme. Soitin aamutuimaan lastenosastolle ja kysyin hobittimme vointia. Hän voi hyvin, rohina hengityksestä oli kaikonnut yön aikana, joten hänen ennustettiin pääsevän pian osastolle luokseni. Mies saapui sairaalaan klo 9 aamulla ja lähti siitä aika pian lastenosastolle pienokaista tapaamaan. Odottelin malttamattomana sängyn pohjalla, sillä liikkuminen tai ylös nouseminen ei tullut vielä kyseeseen.

Aika pian Mies kurkkaa oven raosta ja kärrää mukanaan sairaalan vauvasänkyä. Viimein näkisin tyttäreni. Hän nostaa valkoiseen täkkiin kapaloidun vihreäpipoisen hennon pienen olennon kainalooni. Hetki on sanoinkuvaamatoman  liikuttava ja koskettava. Itken ilosta, onnesta, rakkaudesta, toteutuneesta unelmasta, rakkaudesta Miestä kohtaan, rakkaudesta elämään, rakkaudesta kaikkeen. Tässä olisi meidän uusi kolmihenkinen perhe nyt ja aina tästä eteenpäin. En saata uskoa tätä onnea todeksi. Tämä kaikki olisi nyt takana päin.




Saamme olla rauhassa ja ihmetellä toisiamme. Pikkuinen nukkuu rauhassa lähelläni ja Mies on toisella puolen. Otamme kaiken irti hetkestä, jolloin meistä tuli kolmihenkinen perhe. Pian on aika alkaa suunnitella ensimmäistä imetystä ja olen totaalisen pihalla, miten se tulisi hoitaa. E on saanut tähän asti hörppyyttämällä jonkin verran korvikemaitoa. Pienipainoisuuden takia sitä suositellaan alkupäivinä annettavan koko sairaala-ajan, jotta paino ei laskisi liiaksi. Saan hoitajan auttamaan ja neuvomaan imetyksessä, ja ihan muutaman yrityksen jäleen E nappaa rintaan tiukasti kiinni. Ihmettelen, että näin napakkako imetysote todella on. Imetys tuntuu, muttei tee kipeää vielä tässä vaiheessa. Päivä kuluukin pitkälti imetysasentoja ja imetystä harjoitellessa sekä ihokontaktissa ollessa. Mies vaihtaa vaipat ja antaa pullomaitoa sekä huolehtii äidin hyvinvoinnista ja ravitsemuksesta. Saman päivän ilalla saammekin jo ensimmäiset vieraat katsomaan ihmetyttöämme. Hän on kaikki ja niin paljon enemmän.




Missähän sut tehtiin?
Tähtien tuolla puolella
muovailtiin huolella

Ethän sä ikinä
kadota tuota katsetta?
Mitähän sä vielä kantaa voit
korkealla kun noin sä soit
Ei mitään tuu niin painavaa
et se sinut musertaa

Kaunis pieni ihminen
Sä olet ainutlaatuinen
Mitä vastaan tuleekaan,
toista sua ei milloinkaan

Johanna Kurkelan Ainutlaatuinen.


Kotiinlähtötunnelmissa 4pv iässä


Nyt kun traumaattisesta synnytyskokemuksesta ja pelottavista hetkistä on kulunut vuosi alan olla sujut tapahtuneen kanssa.Tämä jatkis toimi myös terapiana käsitellä tapahtunut vielä kerran perinpohjaisesti. Jorvin Sairaala hoiti ansiokkaasti hätäsektion jälkipuinnin ja minulle selitettiin moneen kertaan tapahtumat ja miksi päädyttiin tähän ratkaisuun. Kävin synnytystä läpi erikseen kätilöni ja hätäsektiopäätöksen tehneen lääkärin kanssa. Ehkä esimerkkini kuvastaa hyvin sitä, että ikinä et voi tietää miten synnytys päättyy ja mitä matkan varrella tapahtuu. Lääkkeettä synnyttäminen madaltaa joitain riskejä, mutta kuinka moni haluaa tai pystyy olemaan vailla puuduttavaa kivunlievitystä? Paras neuvoni onkin heittäytyä tilanteeseen ja luottaa kätilön ja lääkäreiden ammattitaitoon. Heitä on kuitenkin lopulta kiittäminen, että tämäkin tarina päättyi näin onnellisesti. He tietävät myös parhaiten mikä kivunlievitys tai asento on missäkin vaiheessa hyödyllisin. Toki olen sitä mieltä, että synnytystoivelista on ihan paikallaan tai ainakin omien ajatusten läpikäyminen ennalta. Mutta lähtemään koitokseen avoimin mielin :)

Synnytysjatkiksen aiemmat osat täällä ja täällä.

Juhlaviikonloppu alkaa olla takana ja huomenna luvassa 1-vuotisneuvola, pian meidän juhlakuumisia myös täällä, SS



Synnytyskertomus osa 2: Synnytys (hätäsektio)

Jorvin sairaalaan synnytysosaston vastaanottotiskille selvittyäni pääsin aika pian käyrille ja minulle tehtiin sisätutkimus. Siinä selvisi, että auki ollaan ja synnytys käynnissä. Supistuksia piirtyi monitoriin, mutta ei vielä riittävän usein tai voimakkaita. Minut passitettiin kuitenkin saman tien synnytyssaliin, siinä toivossa että synnytys etenee. Hihkuimme innosta, että vihdoin ja viimein ollaan tositoimissa. Samalla aloin kinuta kivunlievitystä kätilöltäni. Sovin aloittavani jumppapallolla ja kuumalla suihkulla. Synnytysjatkiksen eka osa täällä.


Nesteet liikkeellä synnytyksen käynnistyttyä ja sen myötä 5kg lisäpainoa yhdessä yössä!


Asetuimme taloksi synnytyssaliin ja minä kampesin itseni suihkuun. Puhkuin ja hengittelin pallon päällä heiluen ja samalla kuuma suihku virtasi pitkin selkääni. Taisin tunnin verran olla suihkussa, kunnes puin sairaalakaavun päälle, verkkopikkarit jalkaan ja kampesin kiroilemaan sairaalasängyn päälle. Saimme huoneeseen kätilöharjoittelijan, joka pitikin meille seuraa koko synnytyksen ajan. Tässä vaiheessa kello taisi olla 11 pintaan ja nälkä alkoi kurnia. Söin vähän jugurttia ja leipää ja join tauotta. Synnytys on merkattu käynnistyneeksi edellisenä yönä klo 03, mutta säännöllisiä supistuksia edelleen odoteltiin. Sain litalgin-piikin kankkuuni ja se ei kyllä livittänyt kipuja yhtään. Ilokaasulaite oli epäkunnossa, joten sitä pääsin testaamaan vain yhden imaisun verran, mutta pääkoppa ehti saada esimakua olotilan sekavuudesta. Uskon, että ilokaasu olisi saattanut toimia kohdallani synnytyksen alkuvaiheessa, mutta en päässyt sitä ikinä kunnolla kokeilemaan.

Kello läheni puoltapäivää ja uusi sisätutkimus paljasti, että synnytys on edennyt hieman eli olin 3-4cm auki. Alettiin puhua kalvojen puhkaisusta ja päivystävälle synnytyslääkärille laitettiin pyyntö tulla paikalle ehtiessään. Asiakirjojen mukaan kalvot puhkaistiin klo 13:33. Tästä puoli tuntia ja säännölliset supistukset alkoivat ja olivat todella voimakkaita. Aiempiin verrattuna ihan toista luokkaa. Aina supistuksen alkaessa huusin jo täyttä kurkkua ja kinusin epiduraalia. Mies kantoi edelleen kuumaa kauratyynyä selälle ja Elle Tens jatkoi pauhamista selkäpuolella. Kalvojen puhkaisu ei itsessään tuntunut miltään, yhtäkkiä vaan vedet lorahtivat ulos.




Minua alettiin aika pian valmistella epiduraalia varten, kunhan anestesialääkäri ehtisi paikalle. Tässä vaiheessa supistusten kesto oli reilua paria minuuttia ja aina supistaessa huusin, kirosin ja puhkua puhisin kontillani jumpappallon päällä tai lopen uupuneena kyljelläni sängyssä. Suunnittelemani pystyasennot ei todella tulleet mieleeni. Aloin olla todella väsynyt koko synnytykseen. Epiduraalin laitto kävi nopeasti ja mutkitta. Vaikutus alkoi puolessa tunnissa ja sain viimein levätä. Epiduraalin laittaminen aiheutti sen, että olin kytketty sydänkäyräanturiin ja toinen sydänkäyräanturi kiinnitettiin vauvan päähän. Vessassa käyminen ei enää ottanut onnistuakseen. Jalat minulla pitivät, mutta hoitajat halusivat pitää minut lähinnä vuodelevossa.

Epiduraali hidastutti hyvin etenevää synnytystä, joten oksitosiinitippa otettiin pian puudutteen laiton jälkeen käyttöön. Tämän jälkeen synnytys eteni vauhdilla, sillä olin 2 tunnissa yhdeksän senttiä auki. Puhuin koko ajan hoitajille toisesta epiduraaliannoksesta, jonka haluaisin ennen ponnistusvaihetta. Minun olisi pakko saada se. Olin saanut levättyä, mutta voimat olivat eittämättä loppu. Epiduraali vei siis kaikki synnytyskivut mennessään, jätti jäljelle vain pienen värähtelyn alaselkään. Tunsin aaltomaisesti supistukset, mutta kipu oli poissa. Jossain vaiheessa iltapäivän puolella klo 17 aikoihin kätilöni alkoi puhella, että toista epiduraalia ei varmaankaan tarvittaisi. Ehtisin muka ponnistaa tällä ensimmäisellä annoksella. Olin 10cm auki, ja odottelimme ponnistustarvetta. Sitä ei tullut, mutta minun käskettiin kuitenkin yrittää. E pyöri vaan mahassa ja meni tässä vaiheessa liikkumaan vielä niin, että pää kääntyi lakimittaan, tarkoittaen, että siinä asennossa hän ei mahtuisi ulos. Se mitä en tiennyt tässä vaiheessa oli se, että vauvan sydänkäyrään oli jo jonkin aikaa piirtynyt 4minuutin monttuja. Sydänkäyrä droppaili aika ajoin. Aloin saada vihiä, että kaikki ei ole kunnnossa kun huoneeseen pauhkasi kolme lääkäriä ja alkaa tehdä sisätutkimusta ja pyytää ponnistamaan. Alan olla huolissani ja itkuinen, eikä ponnistusyritys tuota tulosta.




Seuraavassa hetkessä jalkojani levitellään ja vauvasta otetaan pH-arvot. Itken tässä vaiheessa vuolaasti, kaikki on sumeaa ja kuulen vaan etäisesti ääniä. Mies rauhoittelee vieressä ja pitää kädestä kiinni. On takuulla yhtä ihmeissään ja hädissään kuin minä. Seuraavassa hetkessä käytävästä kuuluukin tutkivan lääkärin suusta: "Hätäsektio!" Olen totaalisen poissa tolalta, itken ja olen hädissäni. Mietin, että selviämmekö me tästä, selviääkö vauva, miten minun käy? Pelkään, että menetämme tämän niin kauan odotetun ja toivotun tyttäremme. Mies jää jonnekin taakseni, kun minua kärrätään kiireenvilkkaa kohti hissiä ja ylemmän kerroksen leikkaussalia. Koko ajan ihmisiä häärää ympärilläni ja saan ensimmäisen shotin rauhoittavaa hississä. Hädissäni kyselen, mitä nyt tapahtuu ja itkeskelen, kun kymmenkunta lääkäriä ja hoitajaa on kimpussani. Minua siirrellään, valmistellaan ja kaikki tehdään sellaisella tempolla, että vähemmästäkin tajuaa, että nyt on t o d e l l a kiire saada vauva ulos. Hätäsektiopäätös tehtiin klo 18:18 ja vauva syntyi 18:26. Vain kahdeksassa minuutissa tapahtui niin paljon. Koko toimenpide on ohi klo 19:06.

Mitä nukutuksen aikana tapahtui? Vatsaani vedettiin pitkä pystyviilto kaikkien peitteiden läpi, josta E on kaivettu ulos. Hän on ollut todella alhaalla synnytyskanavassa, joten ulosautto on ollut vaikea. Häntä on näytetty minulle ja minulla on epämääräinen muistikuva oranssinruskealla nesteellä valellusta vauvan rääpäleestä. Neste on ollut sitä millä leikkausalue valmistellaan. En tiedä onko muistikuva totta vai mieleni tekosia, sillä kai minä olen kuitenkin ollut nukutettuna siinä vaiheessa kuin maha on vielä auki? Vai olisiko E:tä näytetty minulle vasta sen jälkeen kun häntä on ensin hoidettu - hän sai lisähappea ja lapsivettä imettiin keuhkoista. Apgar-pisteet ylsivät kuuteen ja viiden minuutin jälkeen kahdeksaan. Vartin iässä E on alkanut hengittää pelkällä huoneilmalla, vaikka hengitys rohisi edelleen. E joutuisi näin olleen tarkkailuun L2-lastenosastolle ensimmäiseksi yöksi. Olimme juuri saaneet 2996g ja 47cm kultaa maailmaan.

Tässä vaiheessa Miestä on jo onniteltu tyttärestä ja hän on saanut kuulla kaiken päättyneen hyvin. Helpotuksen kyyneleet sielläkin ja maailman pisimmät kymmenen minuuttia takana. Mies pääseekin pian lastenosastolle katsomaan tulokasta ja ottamaan hänet kenguruhoitoon ihoa vasten. Ensimmäiset kuvat isistä ja tyttärestä ottaa hoitohenkilökunta. Mies saa kuvat mukaan ja tulee katsomaan minua heräämöön. Itkeä tihrustan ja kyselen vauvamme perään. Olo on epätodellinen, sillä vauva on syntynyt, muttei ole luonani. Joka taholta vakuutellaan minulle, että vauvalla on kaikki hyvin. Itken onnesta ja ilosta ja rakkaudesta ja kaikesta mahdollisesta, kun näen kuvat pienenpienestä tapittajastamme. What a ride it was!




En villeimmissä kuvitelmissakaan tuhlannut ajatusta sille mahdollisuudelle, että päätyisin hätäsektioon. Että synnytykseen voisi liittyä niin kovasti kuolemanpelkoa ja hätää. Kokemus oli niin rankka henkisesti ja traumaattinen, vaikka tiedän, että hätäsektio piti tehdä, että sen muisteleminen on edelleen todella herkkä paikka. Oli niin kiikun kaakun miten meidän käy. Miten E:n käy. Suomessa onneksi hätäsektiot päättyvät hyvin. Onneksi synnytyksen aikainen seuranta on huippuluokkaa ja päätöksiä tehdään tarvittaessa ripeästi. Hyvin usein synnytyksessä sydänkäyrään tulee droppeja, etenkin supistuksissa, mutta pH-arvomittauksella saadaan tarkempi tieto siitä onko vauvalla kuinka paha ahdinko. Jos pH-arvo on alle 7.15 on synnytys päätettävä välittömästi. Jonkun lähteen mukaan, jos pH-arvo menee alle 7 jää lapselle todennäköisesti "jälkiä".

Papereiden mukaan kyseessä oli sikiön ahdinkotilanne ja sille riskitekijä oli raskauden yliaikaisuus eli 42 raskausviikon ylittäminen. Istukka oli haurastunut, epiduraali ja oksitosiini osaltaan vaikuttivat siihen, miksi kävi kuten kävi. Vauvan olot tulivat tukaliksi, kun supistuksia keinotekoisesti voimistettiin. Synnytys kaikkiaan oli jo kestänyt niin kauan, että monta osatekijää vaikutti lopulta siihen, että hätäsektioon jouduttiin.

Mies saattaa minut osastolle illalla yhdeksän jälkeen ja hänet passitetaan kotiin. Minut laitetaan ryhmähuoneeseen kahden muun kanssa nukkumaan ensimmäinen yö yksin ja Mies suuntaa vielä lastenosastolle tyttäremme luokse ennen kotiin menoa. Minä jään makaamaan kovissa kipulääkkeissä sänkyyn ja yritän nukkua. Koko yön hikoilen, tärisen ja nukun/herään vuorotellen, olen ihan sekaisin kaikesta tapahtuneesta. Minulle käydään myös muutaman kerran antamassa lääkettä ja kysymässä vointia. Odotan vaan aamua ja uutta päivää, jolloin viimein näkisin tyttäreni <3

Jatkiksen vikassa osassa koko perhe koossa ja perhe-elämä voi alkaa.

Täällä on tunteikas lauantai tiedossa - ihanaa lauantaita lukijoilleni ruudun toiselle puolen, SS