Itkien ja raivoten raskausviikolle 32

Olet tänään 31 viikkoa raskaana. 9 viikkoa jäljellä laskettuun aikaan perjantai 2. elokuuta.

Tällä viikolla tuskainen olo saavuttanut ihan omat sfäärinsä, kiitos lämpimien kesäkelien. Keskiviikon itkupotkuraivareiden syyt: ensin hikoilu kuumassa bussissa, siitä aiheutunut huono olo ja jano, läppäri- ja käsilaukun raahaaminen hiostavissa vaatteissa. Kotiin päästyäni tuuletin täysille, ikkuna auki, mamma alusvaatteisilleen sängylle itkemään - oli siinä taas miehellä ihmettelemistä. Mutta onneksi hän lohdutti ja paijasi, niin maailma ei lopulta kaatunutkaan niskaani.

Kesä on vasta alussa ja kuumuus yhdistettynä kömpelyyteen alkaa olla liikaa. Eihän siinä, jos voisi rönttösissä tai bikineissä kulkea, mutta vielä pitäisi jotenkin säädyllisesti pukeutua toimistolle reilut kolme viikkoa.


Uutiskirjeessä tällä viikolla - Raskausarpia on vaikea välttää
Vielä olen välttynyt tiikeriraidoilta, kenties aktiivisella rasvauksella vaikutusta asiaan?

Sikiön paino: 1750 g
Sikiön pituus päästä peppuun (CRL): 27,5 cm
Koko pituus: 37 cm

Vauva

Tämän viikon alussa sikiö on 29 viikkoa vanha. Se harjoittelee uutterasti nielemistä, ja pissaa puolisen litraa joka päivä. Kuulostaa vähemmän hygieeniseltä, mutta lapsivesi uusiutuu joka kolmas tunti. Kun sikiö nielee lapsivettä, suolisto täyttyy sikiön ensimmäisellä ulosteella, mekoniumilla, jota kutsutaan myös lapsenpihkaksi. Useimmilla ensimmäinen uloste tulee muutaman tunnin kuluttua syntymästä.

Sikiö reagoi, jos voimakas valo paistaa ohuemmaksi käyvän kohdunseinämän läpi. Joskus sikiö voi kurkottautua valonlähdettä kohti ja yrittää seurata sitä silmillään.

Sikiöllä on nyt usein hikka. Voit tuntea sen pienet, rytmiset liikkeet. Hikka ei ole sikiölle suurikaan vaiva, vaan auttaa keuhkoja valmistautumaan hengitykseen. Kun sikiö nikottelee, pallea puristuu kasaan ja keuhkotilavuus kasvaa. Sikiön hikkaamista seuraavat usein sen hengitysharjoitukset.

Minä

Tarvitset juuri nyt ehkä ylimääräistä hemmottelua. Mutta kuinka sinä saat sitä? Jos et sitä kerro, tuskin kukaan muu kuin ajatustenlukija voi sitä arvata. Kerro siis kumppanillesi, mitä toivot tai tarvitset. Hän haluaa aivan varmasti hoivata ja helliä sinua kaikin keinoin.

Tässä vaiheessa monet tuntevat ennakoivia supistuksia, kun kohtu harjoittelee synnytystä varten. Ehkä voit toisinaan jopa nähdä, kuinka vatsalihaksesi jännittyvät? Ennakoivat supistukset eroavat oikeista siinä, että ne ovat lähes kivuttomia, epäsäännöllisiä ja saattavat kadota, kun vaihdat asentoa tai liikut. Oikeat supistukset sen sijaan eivät katoa minnekään, vaan niiden voimakkuus kasvaa tasaisesti.


Lasketaanko blogini äitiysblogiksi? Jos, niin käy tykkäämässä blogistani Kideblogien Facebook-sivuilla (klikk, klikk ;)). Hyvä voittaa -blogi löytyy oikeasta reunasta kohdasta muiden viimeaikaiset julkaisut, sinne vaan tykkäämään. Kiitos jo etukäteen! :) Taustaa: Kideblogien kamppis.

Pssst. Vaunut tilattu tänään täältä. Can´t wait!!


Vastasyntyneen valokuvaaminen

Meidän perheessä valokuvaaminen on osa arkea - mieheni harrastaa sitä ja kyllä kamera pysyy omassakin kädessä. Kuten uudesta yläbannerista näkyy, ensimmäiset raskausajan valokuvat ikuistimme parin viikon takaisella lomamatkalla.

Otamme varmasti lisää raskauskuvia, kun maha vielä tästä kasvaa, ehkä joskus viikoilla 35-36 ja vastasyntyneestä on ihan pakko saada tyyliteltyjä söpöstelykuvia muistoksi.
Niin ainutlaatuista hetkeä elämme.



Sydän halkeaa pelkästä ajatuksesta myttysestä isänsä sylissä <3
Hauska idea - pitää ehkä itsekin kokeilla?
Kaikki kuvat: WeHeartIt.com

Liikuttavan suloisia kuvia pienistä mytyistä <3 ja raskausajasta. Huippuvalokuvaaja Niki Stribianin sivuilta löytyy varteenotettavia vinkkejä, jos haluaa valokuvata itse tai pyytää jotain tuttua vauva- ja/tai raskausaikaa ikuistamaan. 


Viikonloppu vauvavarusteita ja -vaatteita haalien

Stressi saanut uuden muodon tänä viikonloppuna, kuinka paljon vauvatarvikkeita ja etenkin vaatteita on tarpeen haalia? Nyt kun olen alkanut pesemään vauvavaatteita lähinnä siksi, että olisin kartalla siitä, mitä meiltä puuttuu ja mitä on enemmän kuin tarpeeksi, niin näyttää siltä, että vaatteita on todella paljon. Todella todella paljon.

Millaisilla määrillä olet varautunut vauvan tuloon? Nimenomaan vaatteiden osalta.

Muun muassa nämä hankinnat olemme tehneet ystäviltä tämän viikonlopun aikana:

Newborn baby set + päällysteet. Kuva Vepsäläinen.


Rintapumppu. Kuva Ainu Medela.

Lisäksi hankimme imetystyynyn, sitterin, rintakumeja, kestovaippoja, hoitoalustan suojineen ja vaatteita. Perjantain vaatehaalinta osoittautui alkulämmittelyksi eilisen rinnalla - tuli yhdeltä istumalta hankittua tytölle vaatteita vauva-ajasta aina ensimmäiseen kesään eli kesälle 2014 ;)


Tytön ensisängyksi minulle kaupataan Mamas&Papas -korisänkyä ja se on kyllä aivan ihana. Tuo menisi tytöllä ensimmäiset 3kk, niin pinnasänky voisi sen aikaa vielä odotella kellarin puolella. Taidanpa tämänkin kotiuttaa..

Hankinnat-listaus näyttää tämän viikonlopun jäljiltä taas himpun verran paremmalta. Vaunut laitetaan tilaukseen ensi viikolla, vielä muutamat nettikauppaostokset ja Ikea-reissu, niin täällä aletaan olla varusteiden osalta valmiina.

Mites henkisen valmistautumisen saisi samalle tolalle? Onko se edes mahdollista?
Päivittelin uutta masukuvaa (tosin viikon jäljessä), kovin on muoto muuttunut eteenpäin työntyväksi ;)

31. raskausviikko ja 24 työaamua jäljellä

Olet tänään 30 viikkoa raskaana. 10 viikkoa jäljellä laskettuun aikaan. Niin ne asiat muuttuvat yhdessä päivässä. Jos eilisessä tekstissä haaveilin vielä vesijumpan aloittamisesta, niin ne haaveet saa laittaa jäähylle - ainakin hetkeksi.

Eilisen neuvolan kuulumiset; sain ohjeeksi jättää loputkin kuormittavat kotiyöt (pyykinpesun ym.) puolisolle, kun tällä viikolla on ollut toistuvia supistuksia iltaisin. Pitää höllentää tahtia ja eilen olikin sitten hyvä päivä supistusten osalta, kun kävin ensin kotona lepäämässä ja sitten riensin autolla tapaamiseen, niin illalla ei supistellut lainkaan.

Verenpaineet oli alhaiset, mutta noudattaa samaa linjaa mitä ollut koko raskauden. Painoa tullut viime käynnin jälkeen 300g/viikko, joka mennyt hoitajan sanoja lainatakseni "suoraan vauvaan". Pikkunen kasvaa nyt noin 200-300g viikossa. Tytön sydänäänet olivat jälleen komiat 150 ja hän hyörii pää alhaalla, tosin selkä siirtynyt toiseen kylkeen.

Sf-mitan kanssa mennään edelleen ala- ja keskikäyrän välissä, sen ollessa nyt 26cm. Niin pitkällä jo ollaan, että neuvolakäyntejä on jatkossa 2 viikon välein, voin varata ajan sairaalaan tutustumiseen ja lääkärikäynti kokoarviota varten varattiin heinäkuun alkupuolelle.

Päivitän vauvamatka-välilehdelle tarkemmat tiedot neuvoloista.

Löysin kyllä niin itseni tämän viikon uutiskirjeen teemoista. Ihana mieheni oli eilen, kun olin näkemässä vanhoja ja nykyisiä työkavereitani, siivonnut kaappeja ja tehnyt tilaa vauvantarvikkeille, laittanut vauvanvaatteita pesuun - reipastellut molempien puolesta <3 Toissailtana sama tyyppi ehdotti: "Pitäisikö meidän tehdä se synnytystoivelista valmiiksi?" Aikamoinen aarre.

Tällä viikolla myttynen on jo yli 1,5kg!

Sikiön paino: 1600 g
Sikiön pituus päästä peppuun (CRL): 26,5 cm
Koko pituus: 36 cm

Vauva
Tämän viikon alussa sikiö on 28 viikkoa vanha. Aivojen pintakerroksen aivopoimut kehittyvät. Tutkijoiden mielestä älykkyys on lähtöisin tästä uloimmasta aivokerroksesta. Poimuttuneessa pintakerroksessa aivosolujen määrä maksimoituu, kun sen pinta-ala kasvaa. Sikiön aivot kontrolloivat rytmisiä hengitysharjoituksia ja sikiö säätelee itse lämpötilaansa!

Untuvakarvoitus alkaa hävitä, mutta säilyy pisimpään selässä ja olkapäillä. Sikiöllä on nyt kunnon hiukset päässä. Ihonalainen rasvakerros paksuuntuu ja silottaa ihon. Rasva eristää ja toimii energianlähteenä.

Sikiö liikkuu niin paljon kuin mahdollista rajoittuneessa tilassa. Se potkii jaloillaan ja jyskyttää käsillään. Jotkut sikiöt alkavat nyt kääntää itseään pää alaspäin. Tämän huomaat kun sikiö potkii ja jyskii palleaan ja kylkiluihin ja pää painuu kohti lantionpohjaa.

Minä
Enää 10 viikkoa jäljellä! Oletkohan sinä yksi niistä, joihin äkkiä iskee aikapula? Niin paljon pitäisi tehdä ennen kuin vauva syntyy… 

Hermosi voivat olla kireällä ja et ihan aina jaksa olla kärsivällinen kumppanisi kanssa. Ehtiikö tässä tehdä kaiken sen, mikä oli tarkoitus, ennen kuin lapsi syntyy? Yhtäkkiä täytyy ruveta siivoamaan kaappeja ja laatikoita, kellaria ja ullakkoa. Nauti energiasta ja touhua vapaasti, mutta muista, että päivä se on huomennakin.

Jos olet alkanut tuntea kipuja lantiossa, voi kiireinen päivä kostautua. Jos pystyt säännöstelemään energiaasi, pystyt ehkä nauttimaan siitä paremmin. Naiset, jotka ovat kokeneet lantion löystymisen, tietävät sen.

Joitakin vaivaavat myös suonikohjut. Suonikohjut ovat perinnöllisiä,mutta ne voivat ilmestyä myös raskausaikana, kun hormonit pehmentävät suonenseinämien läpät. Yritä olla seisomatta kerralla pitkää aikaa. Jos pystyt istumaan jalat vatsaa korkeammalla, on se hyväksi avuksi. Silloin veri virtaa helpommin takaisin sydämeen.

Raskaus tähän asti, osa 2.

Oi niitä aikoja, joista kirjoitin 1. huhtikuuta. Ei tilanne vieläkään ole katastrofaalinen, mutta enteitä siihen suuntaan on ilmennyt. Katastrofaalinen tarkoittaa kohdallani lepopotilaaksi joutumista. Koostin tuntoja viime viikoilta eli raskausviikoilta 27-30.

Yövalvomiset. Niistä on tullut jokaöisiä. Herään vessaan, kääntämään kylkeä, kolotuksiin, nivussärkyihin, kuumuuteen - kaikkeen mahdolliseen. Ainoastaan tytön liikkumisiin en heräile tai jos herätessäni liikkeitä tunnen, pystyn ne jotenkin sivuuttamaan. Eikä tuo heräily niinkään, mutta nykyään jään usein valvomaan jopa tunniksi heräämisen jälkeen. Tästä syystä olen iltapäivisin ja iltaisin superväsynyt.

- Liikkuminen. Aamuisin kävely bussipysäkille sujuu kivuttomasti. Kaikki muu kävely ja liikkuminen tämän lisäksi tuottaakin jo tukalia olotiloja. Niin, mites ne puheet vesijuoksemisesta - olisi varmaan paikallaan aloittaa ;)

- Itkua ja ahdistusta. Tunteiden vuoristorata ei ole ainakaan laantumaan päin. Itku tulee pienistä ja isoista asioista. Pieni riita tai erimielisyys ystävän kanssa tuntuu maailmanlopulta.

- Stressiä.  Viime aikoina mieleeni on hiipinyt stressin poikanen kaikesta tekemättömästä ja valmistautumattomuudesta. Paniikki siitä, että aika loppuu kesken. Stressin pohjalla on ehkä enemmän jännitystä koskien synnytystä ja tulevaa elämänmuutosta. Kaikki pitää saada nyt heti valmiiksi -ajatus on vaan oire millä mielenmyllerrys näkyy ulospäin.

- Seesteisyyttä. Kuinka ristiriidassa edellisen kohdan kanssa :) Mieheni kommentoi viikonloppuna, että näytän niin seesteiseltä ja rauhalliselta. Siltä minusta kaikesta huolimatta usein tuntuukin. Samaa sanovat kollegani töissä. Olen töissä ja vapaa-ajalla tunnettu äkkipikaisuudestani ja malttamattomuudestani, ja nämä piirteet ovat raskauden myötä hälventyneet - ei varmaan haittaa ketään minua tuntevaa.

- Masu ja sen koskettelu. Vaikka toisinaan ahdistun siitä, etten mahdu vaatteisiin tai miten hassulta monet niistä näyttävät päälläni, olen universumin kiitollisin ja onnellisin tilasta, jossa nyt olen. Ja tämä masu - rakastan sitä! <3

Kun olen lukenut muiden blogeja tai jutellut tuttujen kanssa, monet sanovat, että raskausaikana masua kosketteli kaikki - aina ärsyttävyyteen saakka. Masuani on mieheni lisäksi kosketellut vain kummityttöni, jonka kanssa onkin kiva höpötellä masujuttuja, ja yllättäen yksi miespuolinen kaverimme, joka nähdessämme laittoi automaattisesti käden vatsalleni. Yllätyin, muttei se minua häirinnyt, vaan oli itseasiassa kiva huomiointi.

(Työ)motivaatio, mihin katosit?

Huhhahheijaa kun on vaikea keskittyä töissä. Ajatukset ei pysy yhtään kasassa, vaan mieli harhailee ja haaveilee muun muassa:

Kuva Babyshop.com




Vauvan tarvikkeet. Aivan myyty Skip Hop -tuotteisiin, etenkin Treetop-malliston mobile ja leikkimatto ovat mieleeni.


Kuvat Storsak.com


Storsakin hoitolaukut. Tyylikkäimpiä hoitolaukkuja mitä on vastaan tullut. VALITETTAVASTI myös kalleimpia. Ehkä hoitolaukun suhteen toimisi myös hyvin joku kiva olkalaukku, kun nuo perushoitolaukut eivät oikein innosta.. Hoitolaukkuvinkkejä otetaan mielellään vastaan! :)

Kuva Infurn.com

Lasten/vauvanhuoneen sisustus. Ihania juttuja olisi vaikka millä mitalla, mutta mihin tila ja budjetti antavat myöten, onkin sitten toinen kysymys. Nyt olen ihastunut Charles Eamesin RAR-tuoliin.

Tällä viikolla on tarkoitus aloittaa ystäviltä saatavien, lainattavien ja hankittavien tavaroiden ja vaatteiden kotiuttaminen. Olen sopinut kahdet treffit, jolloin menen / menemme penkomaan ystävien aarteita. Pinnasänkykin pitäisi noutaa heti vaan ehtiessämme. Ensin kuitenkin raivattava tilaa vaatehuoneeseen, jotta tavarat mahtuvat sinne säilytykseen.

Tässähan alkaa ihan innostua kaikesta hömpästä. Ystäviltä tuntuu löytyvän yhtä ja toista ja he ovat niitä hyvin auliisti meille tarjonneet, joten omat hankinnat ovat olleet 30 viikkoa enemmän tai vähemmän jäissä. Vauvantarvikeliikkeissä olen ollut lähinnä hämilläni ja ihmetellyt: "Että mitäs me täällä".  Yhdellä käynnillä sain sentään hyttysverhon ostettua. Alku sekin.

30. raskausviikko (29+0)

Uudelle raskausviikolle siirrytty melko vaivaisissa tunnelmissa. Palasimme reissusta perjantaiaamuna eli reilun  neljän tunnin paluulento ajoittui yöaikaan, mikä on raskasta oli raskaana tai ei. Nukkumisesta ei oikein tullut mitään ja sekös aiheutti utoppiisen olon. Samoin selkä alkoi kipuilla heti alkumatkasta. Kotiin päästyä jalat vei suoraan omaan sänkyyn unten maille - johan helpotti!

Perjantai meni valvomisesta toipumisessa, enkä oikein jaksanut edes sohvalta nousta. Eilen olin miehen kanssa heti klo 8 jälkeen kirpputorilla vanhoja vaatteita ja tavaroita kauppaamassa. Sen jälkeen myöhäiselle lounaalle ystävän kanssa, piipahdus tuttavien järjestämässä ravintolapäivän kahvila Huvikummussa ja illalla veneretki ystävän kanssa, niin olipas taas ohjelmantäytteinen päivä. Välissä tietenkin jääkiekkoa - eli melkosen kiriettä pitänyt täällä.

Nyt on huollettu sielua ja mieltä ja aika palata arkeen, mikä sekin tuntuu ihan mukavalta. Kenties siksi, että huomenna kun palaan töihin, on töitä jäljellä enää reilu viisi viikkoa. Blogin päivitysrytmikin palautuu normaaliksi :) Ensi viikolla on taas neuvola (jatkossa jo kahden viikon välein) - ollaan niin pitkällä jo!

Sikiön paino: 1350 g
Sikiön pituus päästä peppuun (CRL): 25,5 cm
Koko pituus: 35 cm

Vauva

Tämän viikon alussa sikiö on 27 viikkoa vanha. Tutkimukset osoittavat, että jos äiti rentoutuu kuuntelemalla rauhallista musiikkia, myös sikiön liikkeet ja sydämensyke rauhoittuvat. Kun se on tottunut tähän musiikkiin, rauhoittuu se kerta kerralta nopeammin. Tämä on merkki siitä, että lapselle on kehittynyt muisti ja se voi tunnistaa aiemmin kuulemansa musiikin.

Lapsen pää on nyt lähes oikeassa koossa suhteessa kehoon.

Minä

Olisi tietysi ihanaa, jos voisi aina tuntea olonsa vahvaksi ja energiseksi, mutta tulee päiviä, jolloin olet kaikkea muuta kuin parhaimmillasi.

Anna kehosi kertoa mitä se tarvitsee. Oletko väsynyt, uupunut, nukut huonosti? Onko sinulla vaivoja, jotka vetävät mielialasi pohjamutiin ja vievät energiasi? Vältä rasittamasta itseäsi liikaa. Ota kehosi viestit vakavasti ja yritä saada levätyksi myös päivällä.

Vaikka olisit yöaikaan kuinka väsynyt, pikku ”pomo” kohdussasi voi olla sangen virkeä. Jos pystyt unohtamaan, että pian pitäisi nousta ylös, voi olla ihanaa makailla paikallaan ja tuntea liikkeet vatsassa. Ehkä päivä on ollut niin kiireinen, ettei siihen ollut mahdollisuutta aikaisemmin? Ehkäpä menitkin nukkumaan epämääräisen levottomana miettien, milloin viimeksi tunsitkaan pienokaisen potkivan? Yritä siis nauttia näistäkin hetkistä!

Masutytön liikkeet ovat voimistuneet ja napakoituneet. Hämmästyn edelleen joka kerta, kun iskua tulee kylkiin, virtsarakon seudulle - ja nyt viimeisimpänä napaa kohti. Tyttö hyörii pitkin päivää ja etenkin iltasella, mutta ei juurikaan pidä öisin hereillä. Liikehdintä on ihanaa ja äidin mieltä rauhoittavaa <3 

Muutama ihanuus tarttui taas matkaan kirpparilta <3


Vaateihanuuksia alkaa olla jo ihan kivasti, vaikken ole vielä edes ystävieni aarteita päässyt katsomaan. Tiedossani on neljä ystävää, jotka ovat lupailleet lainaavansa/antavansa/myyvänsä minulle omien pienokaistensa vauva-ajan vaatteita. Vaatevarastot tulevat luultavasti paisumaan melkoisiksi seuraavien 2kk:n aikana, mutta ei kai niitä liikaa voi olla?!! :)

Lomalla on i-h-a-n-a-a!

Lento meni oikein hyvin. Puolison vatsatauti ja siitä toipuminen meinasivat jättää meidät kotimaan kamaralle, mutta onneksi päästiin lopulta matkaan. Kolme päivää on kulunut lähinnä syödessä, lepäillessä, ihmetellessä ja nauttiessa. Aikasin nukkumaan ja aikaisin ylös. Syön kun hevonen vs. mieheni, jonka vatsalaukku kuihtui olemattomiin sairastumisen vuoksi. Kun pitää kävelyt minimissä, niin hyvin tämä mamma jaksaa lomailla. Jaksaa lomailla :D

Järkevämpiä päivityksiä tulossa, kunhan kotiudun täältä.

Tekstiviesti rakkaalta ystävältä äitienpäivänä: Ihanaa äitienpäivää odottavalle äidille, rakas!
Voi kyynelvirta.



Lapsettomien lauantai

Lapsettomien lauantaita vietetään tänään. Huomenna vuorossa äitienpäivä. Tällä hetkellä en koe kuuluvani oikein kumpaankaan ryhmään. Enemmän lapsettomiin.

Karkaamme tuttuun tapaan äitienpäiväksi muille maille. Muutama vuosi sitten kun aloitimme toukokuiset lomat, emme ajatelleet sen koommin mille päivälle loma sattuu. Parin viime vuoden aikana olen vasta tajunnut ja halunnut, että lomaa vietetään äitienpäivän aikaan. Erityisesti viime vuonna näin oli tarkoituskin. Olimme koko kevään tehneet ivf-hoitoja ja alkioiden siirtoja, jolloin lohtumatka oli enemmän kuin tarpeellinen.

Tänä vuonna en lähde matkalle pakoon mitään, mutta taas loma sattuu sopivasti tähän samaan viikonloppuun, jossa lapsettomuus on niin kipeänä läsnä. Äitiys on ollut niin pitkään saavuttamattomissa oleva haave, etten osaa (uskalla) vielä itseäni siihen rooliin kuvitella. Uskallan vauvalle puhuessani sanoa itseäni äidiksi.

Äitienpäivänä lapsettoman pahin paikka on Facebook. Kun ystävät ja tutut toivottelevat toisilleen äitienpäivää, jakavat kuvia lapsistaan ja äitienpäivän ohjelmistaan - lapseton pyyhkii kyyneleitä silmistään. Mikään muu päivä vuodessa ei voi satuttaa tahattomasti lapsetonta naista yhtä paljon. Vaikka olenkin  onnellinen äiti-ystävieni puolesta, on arvet syvät enkä osallistu äitienpäivän ilakointiin tai eksy Facebookiin huomenna.

Lapsettomien lauantaina Helsingissä vietetään Simpukka-yhdistyksen 25-vuotisjuhlaa, jossa mm. Satu Taiveahon puheenvuoro ja uuden lapsettomuutta käsittelevan runokirjan julkistaminen. Ote runokirjasta, liikenneministeri Merja kyllösen käsialaa:

TYHJÄ SYLI

Kysyvät usein tyhjästä sylistäni:
Miksi minulla ei ole lapsia,
olenko itsekäs,
tahdonko vain uran ja oman elämän?

Voi, jos tietäisivät, ymmärtäisivät.
Ei lapsia vain tahdota ja oteta.
Ne ovat elämän lahja, lahjoista suurin
ja arvokkain.

Eikä se aina, läheskään aina,
ole oma valinta, minun tahtoni.
Että sylini on tyhjä.

– Merja Kyllönen





29. raskausviikko ja seitsemän kuukautta raskaana

Wau. Onpa pitkä aika - JO seitsemän kuukautta. Enää 12 viikkoa jäljellä laskettuun aikaan.

Mahan myttynen muistuttelee yhä aktiivisemmin olemassaolostaan <3 liikeet ovat nykyään voimakkaampia ja selkeämpiä. Hyörintä ja potkiminen käyvät kovimmillaan edelleen iltaisin, mutta toisina päivinä hän viuhtoo vimmatusti koko päivän.

Tuntuu, että aika loppuu kesken. Vielä on vaikka mitä hankkimatta, kotia laittamatta, paikkoja järjestelmättä ja ennen kaikkea, olenko minä valmis? Olemmeko me valmiita? Kuinka valmis voi ylipäätään olla? Huomaan miettiväni iltaisin yhä enemmän synnytystä ja tulevaa vauva-arkea. Henkisestä valmistautumisesta ja kyllä minä olen valmis -vakuutteluista on tullut päivittäistä.

Alan tuntea myös fyysisesti, että ollaan jo näin pitkällä. Eilinen siivoaminen ja ikkunoiden pesu kipeytti jalat, nivuset, selän ja supistuksia (kivuttomia) tuli useammin kuin kertaakaan aiemmin. Pitää opetella hiljentämään tahtia vielä enemmän ja ottaa vain yksi projekti per päivä. Työpäiville ei mitään raskaampaa, niin selviytynen työmatkoista, kyläilyistä ja kauppareissuista jatkossakin.

Mies on kyllä ihana kaikessa huomaavaisuudessaan. Laittaa ruuat, komentaa lepäämään ja huilaamaan, lämmittää kauratyynyt, hieroo ja tekee tyynyistä korokkeet, että saan jalat ylös. Mutta en nyt ihan kokonaan haluaisi "potilaana" olla. Nyt pötköttelen sohvalla ja yritän toipua aamuisesta bikinien ja shortsien metsästysreissusta. Tuntuu jaloissa ja alaselässä moinen kohkaaminen.

Sikiön paino: 1100 g
Sikiön pituus päästä peppuun (CRL): 24,5 cm
Koko pituus: 33,5 cm

Vauva

Tämän viikon alussa sikiö on 26 viikkoa vanha ja sen aivoaaltojen kuviot ovat jo lähes samanlaiset kuin vastasyntyneen. Sikiö osaa jo paremmin avata ja sulkea silmiään, imeä ja niellä. Keuhkot pystyvät nyt hengittämään ilmaa ja sikiö tekee säännöllisiä hengitysharjoituksia. Keuhkot alkavat olla paremmin valmistautuneet kohdun ulkopuoliseen elämään. Keskushermosto alkaa myös olla jo niin kehittynyt, että sikiö pystyy itse säätelemään ruumiinlämpöään.

Jokainen kuluva päivä parantaa mahdollisuuksia saada terve lapsi, vaikka synnytys käynnistyisi liian aikaisin. Sikiölle on kuitenkin parempi edelleen pysyä kohdussa, kunnes se kasvaa isommaksi. Sikiön kehosta on rasvaa 2 - 3 %. Pojilla kivekset laskeutuvat kivespusseihin.

Minä

Seitsemänkuukautisjuhlat ovat ovella! Joissain kulttuureissa juhlitaan raskauden seitsemännellä kuukaudella uutta, kasvavaa elämää. Nyt onkin syytä juhlia, sillä lapsellasi on jo erittäin hyvät mahdollisuudet pärjätä myös kohtusi ulkopuolella. Jos lapsi syntyisi nyt, on sillä 90 % todennäköisyys selvitä hengissä! Voit siis tuntea olosi turvalliseksi ja nauttia hyvistä tuntemuksista.

Kaikki ei kuitenkaan ole yhtä juhlaa: närästys ja happamet röyhtäisyt voivat olla melko tuntuvia näihin aikoihin. Ruokatorven ja mahalaukun välissä sijaitseva sulkijalihas heikentyy raskauden aikana. Siksi mahahappoja voi päästä ylös ruokatorveen. Pahimmillaan närästys tuntuu siltä kuin kurkku olisi tulessa. Hyvä neuvo on syödä hitaasti ja pureskella ruoka huolella. Syö pieniä annoksia kerralla ja vältä makuuasentoa tai kumartelua heti ruokailun jälkeen. Yritä selvittää, mitkä ruoat aiheuttavat enemmän epämukavuutta kuin muut. Lasi maitoa voi auttaa ja tarvittaessa närästykseen löytyy käsikauppalääkkeitä, joita voi käyttää raskausaikana.

En voinut vastustaa, kun Lindexillä oli -50% pienenpieniä vaatteita.



L-O-M-A

Kyllä, nyt se on vihdoin edessä viikko ja 4 päivää lomailua. Osan lomastani vietän näissä maisemissa.


Kuva

Tätä ennen on kuitenkin luvassa arkisempia asioita, kuten ikkunoiden pesua, siivoamista, paikkojen järjestelemistä ja bikinien metsästystä ;)

"Viimeinen" loma kahdestaan miehen kanssa <3 Uskomatonta. Eikä ehkä viimeinen, mutta varmaan menee vuosia ennen kuin seuraavan kerran kaksin reissamme.

Neuvolalääkäri rv 27+5

Ensimmäinen neuvolalääkäri oli aamulla ja käynti oli juuri sellainen, mitä tutut olivat kertoneet (pelotelleet). Vähäsanainen, huonosti suomea puhuva ja hyvin kiireinen naishenkilö halusi vaan päästä eroon meikäläisestä. No eipä se juuri haitannut, vähän ärsytti ja huvitti. Vaihdoimme miehen kanssa huvittuneita katseita, kun saman tien huoneen oven suljettua lääkäri sanoi: "Voit riisuuntua ja hypätä tutkimuspöydälle."

Alakerran tutkimus ei ikinä ole kovin miellyttävää, mutta kaikki tuntui olevan mallillaan, samoin lapsivettä normaalisti ja sf-mittaa tullut 4cm lisää, ollen nyt 24cm.  Katsoin käyriltä, että mennään aika tasan ala- ja keskikäyrän keskellä. Painoa mamalle oli tullut 2,5 kg viidessä viikossa (nyt yhteensä 8kg).

Pikkusella kaikki edelleen hyvin <3<3<3 sehän on tärkeintä. Sydänäänet 145 ja pötköttelee masussa pää alhaalla, selkä vasemmassa kyljessä kiinni. Meidän hassu pieni tyttö <3

Sain samalla raskaustodistuksen tulevan lauantaista lentoa varten. Finnairin vaatimus rv 28:sta alkaen. Lääkärin oma mielipide oli, että hän ei lentäisi enää viikon 25 jälkeen. Mutta luotan omaan vointiini tässä asiassa - ei supisteluja, eikä muutenkaan mitään hälyyttävää ole ollut missään vaiheessa raskautta. Sain ohjeeksi liikkua ja juoda paljon lennon aikana. Tukisukat jalkaan ja mahdollisuuksien mukaan jalat ylös. Ennenaikaista synnytystä suurempi riski on laskimotukokset eli veren pakkautuminen jalkoihin tms. ja heti perillä lääkäriin, jos esiintyy toispuoleista kipua tai toispuoleista turvotusta jaloissa/vatsan seudulla/nivusissa.

Haluan jakaa kanssanne hyviä käytöstapoja käsittelevän tekstin, koskien raivostuttavia oletko raskaana? milloin ensimmäiselle sisarusta? -kyselyjä. Blogi on yksi muotiblogisuosikeistani. Hienoa, että niin eri aihepiiriä useimmiten käsittelevä on tarttunut juuri tähän aiheeseen.




Perhevalmennus osa 3

Eilen oli viimeinen perhevalmennus, jonka aiheena oli imettäminen ja vauvan hoitaminen. Paikalla oli myös isä-perhetyöntekijä, jonka kanssa miehet pitivät oman session. Kuulemma tuokio oli leppoisa, kukin kertoi taustastaan ja tunnelmistaan isäksi tulon kynnyksellä. Heidän osionsa oli selvästi henkilökohtaisempi kuin mitä meillä naisilla oli. Lisäksi vähän harmitti, ettei mies ollut paikalla, kun tärkeitä vauvan hoitoon liittyviä asioita käytiin läpi..

Naisten sessiossa ei niinkään keskusteltu, vaan neuvolatäti piti kalvosulkeiset imetyksestä ja vauvan hoitamisesta. Loppuun katsoimme kaikki yhdessä liikenneturvallisuuteen liittyvän videon, jossa oli infoa niin Isofix-kiinnityksestä, turvakaukaloista kuin lapsen paikasta autossa. Meille tulee tämä Maxi-Cosin turvaistuin - kiitos ihanien ystävien! Kaukalo on yhteensopiva vaunujen kanssa ja tämä jäi juuri pieneksi heidän pienokaiseltaan.

Imetyksestä vielä. Se vähän jännittää, kun siitä on kuullut monia tarinoita ja kokemuksia lähipiiristä, kuinka se toisilla onnistuu ja toisilla ei millään. Toiset nappaa heti korvikkeet käyttöön ja toiset vannoo piiitkään imetyksen nimeen.

Poikkeuksetta kaikki imettäneet sanovat, että alkuun rinnat ovat niin pirun kipeät. Uskon. Aion yrittää parhaani, mutta tähänkään ei oikein voi valmistautua mitenkään. Sittenhän sen näkee mikä sujuu ja mikä aiheuttaa päänvaivaa - tai aiheuttaako mikään.

Isä otetaan mukaan syöttöihin, jotka hän toivottavasti hoitaa pullolla ja äidinmaidolla. Pumppailuhomma ja maidonkerääminen tuntuvat vielä niin utooppisilta toimilta, mutta onneksi sitten kun sen tarve on, apua on saatavilla pilvin pimein :)

Aion varautua hyvillä imetysliiveillä, -suojilla,  rintapumpulla, maidonkerääjällä ja hoitovoiteella.

Mitä imetysliivejä suosittelisit? Oletko kokenut imetyspaidat, -topit tarpeellisiksi?

Näihin Bravadon imetysliiveihin olen ihastunut.  UK:sta tilaamalla saa reilusti alemmilla hinnoilla kuin Suomesta.

Kuva bebes.fi.






Sunnuntai tapetoinnin parissa

Kirjoitin aiemmin ajatuksistani lastenhuoneen sisustuksen suhteen tai lähinnä tapetin ja tänään saimme laitettua työhuoneen eli tulevan vauvan/lastenhuoneen seinälle tilaamamme Jungle friends -tapetin. Tapetti on mielestäni lapsekas, iloinen ja sopivan värikäs sekä sopii seinälle pidempäänkin kuin pelkkään vauva-aikaan.

Kotimme on muutoin rauhallisen sävyinen; valkoista, mustaa, tummanruskeaa, beigeä, harmaata jne., että halusimme (lopulta) molemmat lastenhuoneesta iloisemman ja pirteän. Ei tämä kuitenkaan vielä mikään värien riemuvoitto ole ;) tiedän. Mutta alku kuitenkin.

Vielä on pohdinnan alla menevätkö verhot vaihtoon ja maalaammeko tapettiseinän vastapäisen seinän jollain tapetista otetulla värillä. Maton hommaamme uuden, mahdollisesti lipaston/senkin ja/tai Lundia-hyllyn sekä huone tarvitsisi kipeästi jonkun tuolin - nojatuolin, Fatboyn tms. Haasteen aiheuttaa huoneen vähäiset neliöt. Ihannetilanteessa huoneeseen mahtuisi pieni sohva. Eli kaikki edellä mainittu ei tule millään mahtumaan huoneeseen. Työpöytä tietokoneineen saa olla toisella seinällä niin pitkään, kunnes vauva + sänky muuttaa oman huoneen rauhaan.

Mitäs pidätte? Pahoittelen kuvien laatua/tummuutta, mutta idea nähtävissä.





Suorin palaute tullee reilu 3-vuotiaalta kummitytöltä, kun seuraavan kerran täällä kyläilee - onnistuttiinko vai ei ;) Seuraavaksi suunnaksi Sea Horse ja herkuttelemaan sukulaisdinnerille, hyvä päätös ohjelmantäyteiselle viikonlopulle.






28. raskausviikko ja viimeinen kolmannes!!

Olet tänään 27 viikkoa raskaana. 13 viikkoa jäljellä laskettuun aikaan perjantai 2. elokuuta.

Alkaako viimeinen kolmannes raskausviikosta 28 vai 29? Korjatkaa toki, jos tiedätte. Raskausviikosta 28 puhuttiin minun bongaamissani hakutuloksissa...

Ikäviä kolotuksia ollut eilen ja tänään. Yöllä en saa nukuttua, kun kyljen kääntäminenkin aiheuttaa epämukavia kipuja. Itkua tuherran kävellessä, kiitos sietämättömäksi käyvien nivuskolotusten. Ei auttanut yöllinen lepo (kuten ennen), vaan samat kolotukset jatkuivat aamulla ja tälläkin hetkellä. Panadolia kävin yöllä nappaamassa 1mg, kun pelkkä jaloille nouseminen teki niin kipeetä. Juuri vappuna sanoin miehelleni, kuinka kivuttomasti kaikki on mennyt. Tähänkö se nyt loppui?

Ensi viikolla onkin viimeinen perhevalmennus ja ensimmäinen neuvolalääkäri. Toivottavasti vauva voi hyvin ja äidillä olisi painot ja verenpaineet edelleen mallillaan, niin lääkäri allekirjoittaisi lentolupakirjan tälle tytsylle, sillä lauantaina olisi edessä lento lämpimään. I-h-a-n-a-a!

Tällä viikolla kilo kultaa masussa <3 Hänen silmät aukeavat ja minulla loppusuora häämöttää.

Sikiön paino: 1000 g
Sikiön pituus päästä peppuun (CRL): 23,5 cm
Koko pituus: 32 cm

Vauva

Tämän viikon alussa sikiö on 25 viikkoa vanha. Tällä viikolla sikiö avaa silmänsä ensimmäistä kertaa, mutta se ei näe erityisen hyvin. Jatka sikiölle puhumista ja laulamista. Äänet vääristyvät jonkin verran lapsivedessä, mutta sikiön kuulo on nyt parempi kuin aikaisemmin. Ihon alle kertyy lisää rasvakudosta ja sikiöstä tulee vähemmän ryppyinen ja läpikuultava.

Sydänäänet voi kuulla stetoskoopilla ja tuleva isä voi mahdollisesti kuulla pienen sydämen lyövän painamalla korvansa äidin vatsalle. Olet ehkä huomannut, että sikiöllä on nyt selvempi unirytmi ja pannut merkille sen aktiiviset ja rauhalliset jaksot suurin piirtein samoihin aikoihin joka päivä.

Minä

Sikiö kehittyy hyvää vauhtia ja kaiken pitäisi olla mallillaan. Jos olet välillä joutumassa paniikkiin, voit lohduttautua ajatuksella, että et ole yksin! Monet odottavat äidit ovat kertoneet kokeneensa saman. Yhtäkkiä synnytys alkaakin olla täyttä totta ja aika alkaa käydä vähiin. Onneksi nämä tunteet ovat yleensä lyhytaikaisia, mutta niistä keskusteleminen – vaikkapa kätilön kanssa neuvolassa – voi helpottaa.

Nyt kun kohtu lähestyy kylkiluita ja alkaa painaa keuhkoja, hengästyt helpommin. Tämä johtuu siitä, että keuhkopusseilla on vähemmän tilaa laajentua. Siitä huolimatta keuhkojesi kapasiteetti on raskauden aikana suurempi kuin muulloin: kehosi verimäärä on lisääntynyt lapsen hapensaannin turvaamiseksi.

Kohdunpohjan korkeus häpyluusta (sf-mitta) on n. 24 cm.

Loppukevennyksenä kerrassaan mainio Kristaliinan laatima Äiti-suomi -sanakirja aloittelijalle, suosittelen lukemaan.