Kiitos kaikille ja kaikkea hyvää jatkoon







Hämmentynein ja ristiriitaisin fiiliksin kirjoitan tätä postausta, blogini viimeistä sellaista. Pitkään ilmassa leijunut ajatus on nyt täyttä totta - blogi ei mahdu nykyiseen elämäntilanteeseeni. Syksystä lähtien, kun palasin 80% töihin, on lopettamispäätös muhinut päässäni. En ole halunnut tehdä hätiköityjä päätöksiä, joten blogi keikkui matkassa vielä monta kuukautta elokuun jälkeenkin. Sain mahdutettua blogin arkeeni ilman, että se oli ylitsepääsemätöntä. 

Kuitenkin pidempään blogiani seuranneet ovat nähneet sen, että eihän tämä enää entisellään ole ollut aikoihin. Olen koko ajan vetänyt yksityisyyden verhoa tiukemmalle ja kertonut henkilökohtaisuuksia yhä vähemmän. Oli eri asia kertoa vauva- ja taaperoajasta, jolloin kehitys oli vauhdikasta ja kerrottavaa riitti. Nyt haluan pitää 2,5-vuotiaani, maailman siisteimmän tyypin, persoonan ja jutut itselläni ja niillä, jotka meidät oikeasti tuntevat. Ei tunnu enää oikealta kertoa hänestä mitään kovin henkilökohtaista.

Minusta ei myöskään ole puolivillaisen blogin pitämiseen, sen on näyttänyt viime syksy ja vuodenalku. Eli tällaisena en halua blogia pitää, satunnaisena paikkana johon jaarittelen jonnii joutavia. Blogilla pitää olla sielu - on aihepiiri mikä tahansa ja sen tekijällä rakkaus lajiin. Minulla on rakkaus kirjoittamiseen, muttei enää tämän blogin ylläpitoon.

On vaikea pukea sanoiksi, mitä tämä blogi, kaikkien te ihanat lukijat kommentteineen ja sähköposteineen olette minulle antaneet. S u u r i n mahdollinen KIITOS <3<3<3 Antoisinta ovat olleet lukuisat kommentit, aidot keskustelut, yksittäiset hetket. Sähköpostit, joissa olen saanut antaa vertaistukea lapsettomuutta kokeville. Ne onnistumistarinat, kun lapsettomuushoidot ovat viimein tuottaneet toivotun tuloksen. Keskustelut - kiivaatkin - unikoulusta, päivähoidon tulevaisuudesta Espoossa, uhmasta, imetyksestä, parisuhteesta, ystävyydestä, vanhemmuudesta, äitiydestä - lista on pitkä, mutta kaikesta olen kiitollinen. Tämä blogi on parhaimmillaan tarjonnut paikan vertaistuelle ja keskustelulle. Postiivinen palaute, kannustavuus ja hyvä henki ovat vieneet blogia ja minua eteenpäin. Negatiivisuus on jäänyt muutamaan kommenttiin ja yhteen häiriköintiin. Kolme vuotta olen arkistoinut elämääni tänne. Sen merkitystä ei oikein ymmärrä kuin muut saman kokeneet.

Olen nähnyt kuinka muutaman lukijan blogista lukijamäärät ovat kehittyneet reippaasti yli 10 000. Olen saanut tehdä mahtavia yhteistöitä. Kuulua Blogirinkiin, Kaksplussaan ja viimeisimpänä rakkaaseen Lumoblogit-yhteisöön. Olen tutustunut upeisiin blogisteihin, oikeasti upeisiin ja sisäisesti kauniisiin ihmisiin, jotka tekevät tätä hommaa intohimolla. Kuitenkin reiluuden nimissä en halua jättää blogia epämääräisesti tänne roikkumaan, vaan sanoi reilusti heipat teille kaikille ja kiittää myötäelämisestä ja mukanaolosta.

Tällä hetkellä tuntuu siltä, että en aio hetkeen lukea yhtään blogia, vaan vedän happea oikein kunnolla. Keskityn voimaan hyvin, jaksamaan arjessa, pitämään huolta tuosta pienestä rakkaasta ja siitä vähän isommasta. Olen hieman vähemmän koneella ja otan vähän vähemmän valokuvia ;) Liikun, näen ystäviä - kaikkea mitä ennenkin, mutten enää kirjoita siitä. Juuri nyt elämäni kuntoon tarkoittaa paljon enemmän kuin annoin alkuvuonna ymmärtää - henkinen puoli on suuremmassa roolissa kuin fyysinen. 

Kenties vielä jossain joskus bloggaaja minussa herää, mutta ei tämän blogin alla. Toivotan kaikille rakkaille lukijoilleni perheineen aurinkoa tulevaan. Tehkää asioita intohimolla tai älkää ollenkaan. Pitäkää huolta läheisistänne ja ennen kaikkea itsestänne.

Ikävä tulee <3

Aurinkoista kevättä kaikille toivottaen,

Satu, Neiti E ja Mies

Uutta lastenhuoneessa



Neidin huone koki taas muutoksen, kun hän peri serkkutytön vanhan pöytäryhmän. Tuo pöytäryhmä on ollut kovin odotettu lisä Neidin huoneeseen. Saapumisen jälkeen se on ollut erittäin ahkerassa käytössä - pöydän ääressä kahvitellaan ja kestitään meitä vanhempia sekä pehmoleluja ja kaikista mieluiten ystäviä.

Kahden kerroksen kodissa haasteeksi on muodostunut se, että makuuhuoneet ovat yläkerrassa ja oleskelutilat alhaalla. Näin Neidin huone on erillään muista oleskelutiloista eli valtaosa leluista on yläkerrassa, kun aikaa taas vietetään enemmän alhaalla. Esimerkiksi kaikki askartelu- ja piirustustarvikkeet ovat alakerrassa, samoin kasa pelejä, kirjoja, leluja, mönkijä ja nukenvaunut. Todellisuudessa nämä kaikki tuskin edes mahtuisivat Neidin huoneeseen, joten ehkä kaksikerroksisuus on siltä kannalta ihan hyvä ratkaisu..

Neidin huone muuttuu koko ajan käyttäjänsä kasvamisen myötä. Keinuhevonen, maatila ja säkkituoli ovat väistyneet viimeimpien uutuuksien eli Muumitalon ja uuden pöytäryhmän tieltä pois. Toisaalta en raaski oikein mitään sellaista heittää pois millä vielä saatetaan leikkiä. Samaan aikaan säilytystilat niin asunnossa kuin kellarissa ovat kortilla. Tavaramäärä alkaa olla aika älytön, kun on soittimia, nukkeleikkejä, keittiöleikkejä, Muumit, eläinhahmot, käsilaukut, korut ja roolivaatteet. Lääkärisetit, keppihevoset, kirjat, pelit ja palapelit. Että kysynpä vaan jälleen kerran, millä ihmeellä tavarat saa järjestykseen ja kaaoksen minimoitua?

Jonkin verran ollaan tehty sitä, että siirretään jtn hetkeksi sivuun ja otetaan toisessa kohtaa takaisin esille. Sitä pitäisi ehdottomasti tehdä enemmän ja vaihtaa ystäväperheiden kanssa leluja vaikka parin kuukauden välein - näin kenenkään lompakko ei köyhdy, mutta lapsi saa vaihtelua leikkeihin. Tai sitten minun olisi aika lukea KonMari -kirja ja alkaa laittaa paikkoja ihan oikeasti kuntoon ja minimoida tavaramäärä.

Reipasta viikkoa kaikille,
Satu 




Sairastuvan viihdykkeet


Palapelejä, muistipelejä ja Chocoa - niistä on sairaslomapäivät tehty :)


Tervehdys sairastuvalta!

Tämä k o k o viikko onkin mennyt pientä potilasta hoitaessa. Sunnuntai-iltana serkkutytön synttäreiltä kotiuduttua meillä oli tulikuuma tyttö menossa yöunille. Tuon jälkeen kuumetta on ollut aaltoilevasti - usein öisin ja joskus päivälläkin. Keskiviikkona jo luulin, että pahin on takana ja paluu normaaliin olisi edessä, mutta päiväunilla kuume nousi taas 39 asteeseen.

Illansuussa visiitti lääkäriin, tulehdusarvojen mittaus huudon kera ja diagnoosina influenssa. Juu, kyllä meillä on rokotukset, mutta virustyyppejä on niin monia, että yhtä tyhjän kanssa. Tarvetta lääkekuureille tai antibiooteille ei sentään ollut eli peruskuumelääkettä, Ventolineä yskään ja lepoa.

Onneksi Neiti on ollut todella reipas ja hyväntuulinen suurimman osan viikosta. Kuumeisimpina hetkinä tietty kaikkea muuta, mutta muuten ollaan pelattu, piirretty, maalattu, tehty palapelejä, leikitty Neidin huoneessa, luettu kirjoja ja katsottu aika paljon ohjelmia. 

Toivon todella, että tauti alkaisi viimein taittumaan ja pääsisimme ensi viikolla takaisin normaaliin rytmiin. Onneksi olemme Miehen kanssa voineet olla kotona vuoropäivinä. Näin työt eivät ole täysin rempallaan sairastelun vuoksi. Ja jos mietin kokonaisuutta, niin tämä taitaa olla aikalailla ensimmäinen kerta, kun Neidillä on viikon mittainen sairastelujakso. Ensimmäinen pidempi poissaolo päiväkodista tämä ainakin on.

Mutta jos tämä tekemättömyys ja kotona kökkiminen ei ole herkkua aikuiselle, niin ei se ole sitä lapsellekaan. Neiti puhua pälpättää menneistä ja tulevista kavereiden synttäreistä, kertoo juttuja päiväkotikavereista ja selvästi haluaisi jo niin kovasti takaisin päiväkotiin. Nyt pidetään peukkuja, ettei oma flunssa ylly influenssaksi ja ettei varsinkaan tuolle Miehelle tartu enää yhtään tautia.

Ollaanko muissa kodeissa pysytty terveenä tänä flunssakautena?

Terkuin, Satu